maanantai 26. maaliskuuta 2018

Rairuoho kananmunan kuorissa

Olen halunnut koittaa kasvattaa rairuohon kananmunan kuoressa jo muutamana pääsiäisenä, mutta ikinä ei ole tuntunut olevan aikaa näpertää kuorien kanssa. Tänä vuonna jaksoin lähteä koittamaan, miten kananmunan kuorien kanssa oikein kävisi. Otin kokeiluuni kaksi kananmunaa ja rikoin ne varoen yläosasta. Siistin vielä kuorien reunat ja huuhtelin ne varovasti sisältä. 


Kuivumisen jälkeen laitoin kananmunan kuoriin lusikalla multaa ja sirottelin rairuohon siemeniä mullan päälle. Sitten vain kastelu ja rairuohon kasvamisen odottelu.



Yllättävän nopeasti rairuoho lähti kuorissa kasvamaan ja pian niitä pääsikin jo koristelemaan. 



torstai 15. maaliskuuta 2018

Pupukortti pääsiäiseksi

Olen nähnyt erilaisia silhuettikorttimalleja netissä ja päätin kokeilla tehdä sellaisen pupusta. Löysin netistä sopivan yksinkertaisen pupumallin, jonka avulla leikkasin valkoiseen kartonkiin pupun silhuetin. Toiseen valkoiseen kartonkiin liimasin löytämästäni koristeteippilajitelmasta teippipätkiä allekkain. Tämän jälkeen liimasin silhuettikartongin teippikartongin päälle. Viimeistelin pupun liimaamalla sille pienen valkoisen tupsuhännän. Kokeilusta syntyi ihanan hempeä pupukortti pääsiäistervehdystäni varten.


Tein myös kokeilun, jossa reunustin kortin reunat koristeteipillä. Jätin tästä versiosta vielä hännän pois, jotta se on parempi lähettää kirjekuoressa.



torstai 8. maaliskuuta 2018

Konfirmaatiokortti

Lasteni vanhin serkku pääsee tänä viikonloppuna ripille ja tein hänelle yksinkertaisen konfirmaatiokortin. Tarkoitukseni oli tehdä yksinkertaiselle harmaalle pohjalle koristelu, johon mukaan olisi tullut risti, mutta en saanut tehtyä sellaista ristiä, joka olisi näyttänyt kortissa kauniilta. Tämän takia päätin koristella kortin pienillä kukkasilla. 

Aloitin tekemään korttia liimaamalla harmaan korttipohjan alaosaan suikaleen tummanharmaata. Tummanharmaan suikaleen päälle liimasin valkoisen suikaleen, johon olin tulostanut sanan konfirmaatiopäivänäsi. Sanan eteen liimasin tummanharmaan nuolisuikaleen. Pienet punertavat kukkaset liimasin nousevasti nuolisuikaleesta kortin yläkulmaan. Koristelin kukkaset ja niiden ympäristön lopuksi vielä erikokoisilla liimattavilla helmillä. 


torstai 1. maaliskuuta 2018

Poké-pallokortti

Tein Pokémoneja metsästävälle kummipojalleni syntymäpäiväksi Poké-pallokortin Hama-helmistä. Netistä löytyi nopeasti monta erilaista Hama-helmimallia Poké-palloihin, mutta itse en niiden merkityksistä ymmärrä, joten päätin tehdä sen perinteisen version. Pallon ollessa painossa otin mustan korttipohjan ja liimasin siihen valkoisen paperin, johon olin kirjoittanut valmiiksi tietokoneella värimaailmaan sopien onnittelutekstin ja tuputellut sen reunat mustalla. Lopuksi liimasin Poké-pallon paikoilleen. Kortin tekeminen oli niin helppoa ja nopeaa, että niitä olisi hyvin voinut tehdä useammankin erilaisilla Poké-palloilla koristeltuna ja käyttäen niihin liittyviä värimaailmoja. Täytynee seuraavaksi tutustua enemmän Poké-pallojen maailmaan.