keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joulukuusikirjanmerkki

Löysin yksinkertaisen taitteluohjeen kulmakirjanmerkkiin, josta saa koristeltua joulukuusen. Taittelin yhden kuusen kokeiluna tummanvihreästä origamipaperista ja siitä tuli oikein kiva jouluinen kirjanmerkki koristelemisen jälkeen.


Päätin tehdä oppilailleni tästä kulmakirjanmerkistä kortin, joten metsästin vähän isompaa, mutta kuitenkin ohutta paperia, jotta taitteleminen onnistuisi vielä hyvin. En löytänyt enää tummanvihreää sävyä, joten käytin vähän vaaleampaa ja mielestäni sekin sopi tarpeeksi hyvin. 

Leikkasin ensin paperit neliöiksi  ja sen jälkeen taittelin kirjanmerkit. Seuraavaksi leikkasin sivuista suikaleet pois, koristelin valmiit kuuset pienin tarrapalloin ja liimasin vielä kuvioleikkurilla leikkatut tähdet kuusen latvaan sekä pienen ruskean paperin kuuselle jalaksi. 


Kirjoitin joulutervehdykseni oppilaille joulukuusen alle ja laitoin joulukuusikirjanmerkit jokaisen oppilaan todistuksen kulmaan. Ne antaessani kerroin oppilaille vielä, että kuusta voi käyttää kirjanmerkkinä. Asia aiheutti oppilaissa hieman ihmetystä, joten päätin näyttää, miten kirjanmerkki toimii. Päätyivätpä joulukuusikirjanmerkit käyttöön tai ei, niitä oli mukava askarrella ja antaa jokaiselle joulutervehdykseksi. 

lauantai 7. joulukuuta 2019

Pieni paperipillihimmeli

Olen jo muutaman joulun alla ihastellut ihmisten tekemiä erilaisia pillihimmeleitä. Tänä vuonna löysin hyvän ohjevideon (sekä kuvaohjeet) ja aikaa koittaa itsekin pienen himmelin tekemistä. Onneksi minulta löytyi kaikki tarvittava materiaali laatikoistani jo valmiiksi, niin kynnys aloittamiselle oli paljon pienempi.

Otin viisi mustavalkoisia paperipillejä ja jaoin ne kolmeen yhtäsuureen osaan. Viidennestä pillistä tarvitsi vain yhden osan, mutta laitoin kaksi muuta talteen myöhempää käyttöä varten. Pujotin niitä valkoiseen lankaan ohjeen mukaan ja lopuksi solmin muodostuneen himmelin kasaan samalla langalla.


Laitoin myös muutaman puuhelmen himmelin päälle koristeeksi. Ensimmäisestä versiosta tuli ainakin oikein kiva, nyt kun vain ehtisi tehdä muutaman lisää!


sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Nappilumiukkokortti

Viimeisenä kokeiluna tein netissä näkemäni mallin mukaan lumiukkokortin, jossa pieni lumiukko oli tehty korttiin napeista. Näitä kortteja tein muutaman, sillä sopivat valkoiset napit loppuivat kesken. Loput tarvitsemani kortit tein niin, että piirsin niihin lumiukon nappilumiukon sijaan.

Aloitin kortin tekemisen kirjoittamalla kortin alareunaan mustalla tussilla Jouluiloa-tekstin ja jatkamalla a-kirjaimen viivaa kortin reunaan asti. Seuraavaksi piirsin lumiukon hatun, kaulahuivin sekä kädet mustalla tussilla paikoilleen ja liimasin napit sopivaan kohtaan. Laitoin napit niin päin, että ylemmän napin reiät muodostivat silmät ja alemman napit. Lopuksi värittelin valkoisella puuvärillä hieman lunta maahan sekä lumihiutaleita ilmaan.


Toisessa versiossa piirsin nappilumiukon paikalle pienen lumiukon ja sille hatun, kaulahuivin sekä käsien lisäksi naaman ja muutaman napin.