lauantai 20. huhtikuuta 2019

Värjätyt pääsiäismunat

Ostin kaupasta paketin, jossa oli valmiit tarvikkeet kananmunien värjäykseen. Paketin lisäksi värjäämiseen tarvittiin myös riisiä. Värjäsin neljä kananmunaa lasteni kanssa, jotka tykkäsivät kovasti osallistua pääsiäismunien tekemiseen. Lopputulos oli mielestäni kaunis ja pääsiäismunat oli kiva laittaa esille. 


Tehdessäni kananmunien värjäystä huomasin, että saman asian voisi tehdä omillakin tarvikkeilla. Värjäämistä varten tarvitaan vain muutama pakastepussi, elintarvikevärejä sekä riisiä. Jos vielä pääsiäisen aikaan innostuu värjäämään uusia kananmunia, niin tässä on ohje käyttämääni tekniikkaan. 

Ensimmäisenä jokaiseen pussiin kaadettiin noin desin verran valkoista riisiä. Tämän jälkeen riisin sekaan laitettiin tilkka väriainetta.


Seuraavaksi pussi suljettiin ja väri sekoitettiin riiseihin. Värin seottua tasaisesti laitettiin pussiin kovaksi keitetty kananmuna ja sitä pyöriteltiin riisien seassa.


Kun väriä oli tarttunut kananmunaan sopivasti, otettiin se pussista pois ja laitettiin kuivumaan. Kuivuessa ei haitannut vaikka kananmunan pintaan oli jäänyt muutama riisi. Värin piti kuivua puolisen minuuttia ja sitten kananmunan sai halutessaan värjätä seuraavassa värissä.


Jos väri ei tuntunut enää kiinnittyvän kananmunan pintaan, pussiin laitettiin muutama tilkka vettä. Kananmunia olisi voinut värjätä tällä tekniikalla enemmänkin ja tehdä lisää erilaisia väriyhdistelmiä. Erittäin hauska ja minulle uusi tapa värjätä pääsiäismunia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti