sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pieni sydänkortti Hama-helmillä

Ostin ystävälleni pienen nimipäivälahjan ja halusin tehdä siihen mukaan pienen kortin. Olin nähnyt aikaisemmin netissä mallin Hama-helmillä tehdyistä pienistä sydämistä. Kokeilin tehdä mallin mukaan sydämen ja sen onnistuttua leikkasin sydämelle sen väreihin sointuvan korttipohjan. Korttipohjaan liimasin valkoisen paperin, jonka reunustin katkoviivoin violettia kynää käyttäen. Lopuksi liimasin sydämen valkoiseen paperiin. Tein vielä muutaman erivärisen Hama-helmisydämen varastoon, sillä tämän kortin saa tehtyä erittäin nopeasti, kun joskus tulee uudelleen tarve pienelle pakettikortille.


Paperipussukat

Kesän yövieraat on mukava toivottaa tervetulleiksi pienillä ylläripusseilla. Pussit on erittäin helppo tehdä askarteluliikkeestä ostetuista erivärisistä paperipusseista. Elävöitin ostamiani ruskeita pusseja liimaamalla niihin väripaperia ja lisäksi tein pienet kortit jokaiseen pussiin kiinnitettäväksi. Käytin vaaleita valmislahjakortteja, joiden reunoja tummensin paperipussien sävyyn sopivaksi tuputtamalla niitä ruskealla värillä. Liimasin kortteihin myös sydämet samasta väripaperista kuin pusseissa. Kun pussit olivat valmiit, täytin ne kullekin vieraalle sopivilla pienillä tavaroilla ja kiinnitin vielä pienelle paperille kirjoittamani kesätervehdyksen puisella minipyykkipojalla pussin sisälle yläreunaan. 


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Virkatut korit

Halusin jokin aika sitten kokeilla säilytyskorien virkkaamista ja löysin Novitan sivuilta ohjeen (Virkattu kori Novita Tuubi) korin tekemiseen. Käytin käsityömessuilta ostamaani harmaata ontelokudetta ja kutosen virkkuukoukkua korien tekemiseen. Alkukankeuden jälkeen innostuin virkkaamisesta ja teinkin muutamia koreja työkäyttöön. Ostin äskettäin lisää samaa ontelokudetta ja näin kesäloman sadepäivinä voisinkin hyvin taas aloittaa uusien kauniiden korien virkkaamisen.