perjantai 3. kesäkuuta 2022

Salama McQueen -syntymäpäiväkortti

Tein pojalleni hänen valitseman juhlateeman mukaan syntymäpäiväkortin. Olen aikaisemminkin tehnyt samaan teemaan sopivia kortteja muutaman, mutta en useinkaan tee kahta samanlaista korttia, joten etsiskelin netistä kuvan, jonka mukaan saisin tehtyä taas uudenlaisen Salama McQueen -kortin.

Tällä kertaa tein kortin Salaman sivuprofiilista ja aloitin sen tekemisen auton mallisen korttipohjan leikkaamisella niin, että korttiin jäi pieni taitoskohta sen yläosaan. Tämän jälkeen leikkailin korttiin Salamalle sopivia koristeita erivärisistä papereista ja liimailin ne paikoilleen. Renkaat liimasin kortin sisäpuolelle, sillä leikkasin kortin päälipuolesta renkaiden kohdat pois.


torstai 2. kesäkuuta 2022

Salama McQueen -keilaus

Toisena leikkinä nuorimmaiseni Salama McQueen -teemaisilla syntymäpäivillä oli Salama McQueen -keilaus. Sitä varten ostin isoja punaisia muovimukeja, joihin liimasin paperista tehdyt Salama McQueenin silmät. Kokosin mukit pyramidiksi jumppamaton päähän, jonka toisesta päästä leikkijät saivat yrittää teemaan sopivaa palloa vierittämällä saada Salama-mukit kumoon.



Tämä oli myös lasten mielestä hauska leikki ja sitä oli aikaa tehdä niin monta kierrosta kuin juhlijat halusivat. Halutessaan tähän leikkiin voisi ottaa mukaan pisteiden laskemisen ja näin kilpailla, kuka saisi eniten Salama-mukeja kaatumaan. 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Salama McQueenin renkaiden vaihto

Nuorimmaiseni toivoi tämän vuoden syntymäpäiviensä teemaksi Salama McQueenin ja tein synttäreille muutaman leikin teeman mukaisesti. Synttäreiden ensimmäistä leikkiä varten piirsin ja väritin pahvilaatikon reunapalaseen Salaman ilman renkaitaan. Tämän lisäksi tulostin sekä leikkasin sopivan kokoiset Salaman McQueenin renkaat ja laminoin ne, jotta ne kestäisivät paremmin leikkijöiden käsittelyä.


Leikin tarkoituksena oli vaihtaa Salamalle renkaat niin, että leikkijän silmät olivat sidottuina. Lapset innostuivat tästä leikistä kovasti ja nauraa kikattivat niin omille kuin toisten renkaiden vaihto-osumille. Vaihtokierroksia ehdittiin tekemään kaksi ennen ruokailuun siirtymistä ja lapset olisivat tietenkin halunneet vielä jatkaa leikin parissa.