tiistai 31. toukokuuta 2016

Ylioppilaskortti

Ensi viikonloppuna pääsen juhlimaan sukulaispojan ylioppilasjuhlia ja halusin tehdä hänelle lahjan koristeeksi onnittelukortin. Aloitin kortin tekemisen liimaamalla harmaasävyiselle koristepaperipohjalle harmaan paperiympyrän, johon olin liimannut koristeeksi valkolakin. Koristin ympyrän reunoja muutamalla kuvioleikkurilla leikkaamallani paperikukalla, joiden keskelle kiinnitin koristehelmen. Ympyrän alapuolelle liimasin harmaan paperisuikaleen, johon olin leimannut sanan ylioppilaalle. Lopuksi kiinnitin koristepaperin kohoteipeillä harmaaseen korttipohjaan. Korttia tehdessä tuputin kaikkien paperiosien reunat vielä mustalla värillä. 



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Minion-kortti

Tämän viikonlopun synttärityttö tykkää Minions-jutuista ja senpä takia tein onnittelukortin aiheeseen liittyen. Leikkelin Minion-hahmon osia erivärisistä arkartelupapereista ja lähdin liimaamaan niitä keltaiselle paperille, josta olin pyöristänyt yläkulmat kuvioleikkurin avulla. Tämän jälkeen liimasin hahmolle vielä isot askartelusilmät ja tein housujen tikkauksen valkoisella kynällä. Lopuksi liimasin hahmon sopivan kokoiselle mustalle korttipohjalle. Kortti valmistui nopeasti ja oli helppo kasata kokoon, kun vain ensin sai tehtyä tarvittavat osat oikean kokoisiksi. Ja mikä parasta, synttärityttökin riemastui kortin saatuaan!


maanantai 9. toukokuuta 2016

Keväisiä kukkakortteja

Olen askarrellut näitä keväisiä kukkakortteja muutamia kertoja äitienpäiväksi, mutta toki ne sopivat myös muihin kevään ja kesän tapahtumiin. Kortti on hyvin helppo tehdä ja siitä saa hyvinkin erilaisen vaihtelemalla materiaaleja, kukan muotoa sekä paikkaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan korttipohjalle liimataan ensin kukan terälehdet tyviosasta kiinni ja tämän jälkeen liimataan keskiö niiden päälle. Lopuksi liimataan varsi ja lehdet. Varsin helppoa, mutta kuitenkin näyttävää!