maanantai 13. joulukuuta 2021

Muovihelmiset karkkikepit

Näitä lasten tekemiä muovihelmisiä karkkikeppejä kelpaa laittaa joulukuuseen koristeeksi eikä niiden tekeminen ole vaikeaa pienemmänkään askartelijan kanssa. Karkkikeppien askartelua varten tarvitaan vain piipunrassit sekä punaisia ja valkoisia tai kirkkaita helmiä. 

Helmet pujotellaan piipunrassiin vuoronperään ja piipunrassi taitetaan molemmista päistä päätyhelmen ympäri, jotta ne eivät lähde purkautumaan piipunrassista. Lopuksi karkkikeppi taitetaan oikeaan muotoon ja sitten se onkin jo valmis joulukuusta koristamaan.


torstai 2. joulukuuta 2021

Lasten yksinkertaiset joulupallokortit

Lapset tekivät viime vuonna isovanhemmilleen joulupallokortit hieman samankaltaisesti kuin itse tein yksinkertaiset joulupallokortit. Lasten korteissa tekeminen aloitettiin sillä, että molemmat painelivat ensin valkoiselle paperille pulloväreillä jälkiä omalla sormellaan. 

Värien kuivuttua lapset saivat leikata ympyräkuvioleikkurilla omasta paperistaan joulupalloja. Tämän jälkeen molemmilta liimattiin yksi joulupallo yhteen korttiin, jotta niihin tulisi yksi molempien tekemä joulupallo. Lopuksi piirsin korttiin mustalla viivakehyksen, pallojen kiinnityskohdat ja narut.


keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Yksinkertainen joulupallokortti

Viime jouluna minulta loppui edellisen postauksen lumihiutalekorttien materiaalit kesken ja jouduin suunnittelemaan kaappieni aineksista vielä yhden uuden joulukorttimallin. Pysyin edelleen ruskean sävyissä ja käytin korttipohjaan ruskeasävyistä paperia sekä joulupalloihin ruskeasävyistä kuviopaperia. 

Leikkasin yhden ison ja kolme pientä kuviopaperiympyrää Big Shot -kuvileikkurin ympyrästansseilla ja töpöttelin niiden reunat mustalla värillä. Tämän jälkeen reunustin kortin mustalla viivakehyksellä ja kiinnitin joulupallot sopiviin kohtiin kehyksen sisälle. Piirsin joulupalloille mustalla kiinnityskohdat sekä narun ja kirjoitin Jouluiloa-tekstin kortin alareunaan.



maanantai 22. marraskuuta 2021

Lumihiutalekortit

Tein viime vuonna joulukortit kaapeistani valmiiksi löytyvistä materiaaleista. Käytin lumihiutalestanssia, jota olen käyttänyt aikaisemminkin tekemissäni joulukorteissa. Tällä kertaa korttien värimaailma oli kuitenkin täysin erilainen, sillä käytin rusehtavansävyisiä papereita valkoisen korttipohjan kanssa.

Aloitin kortin tekemisen kiinnittämällä ruskeaa paperia valkoiselle korttipohjalle. Ruskeaan paperiin kiinnitin suikaleen rusehtavaa kuviopaperia, jonka reunat töpöttelin valkoisella värillä. Seuraavaksi liimasin kuviopaperin yläosan päälle valkoiselle paperille tulostetun joulutervehdyksen, jonka olin leikannut suikaleeksi. Leikkasin vielä Big Shot -kuvioleikkurilla erikokoisia lumihiutaleita valkoisesta kimallepaperista ja liimasin niitä muutaman kortin alaosaan. Lopuksi koristelin jokaisen lumihiutaleen sekä joulutervehdyssuikaleen tarrahelmillä.


Minulta loppui kesken kaiken ruskea kuviopaperi ja siinä vaiheessa oli suunniteltava korttia vähän uudelleen. Liimasin uusiin kortteihin myös valkoiselle korttipohjalle ruskean paperin ja tällä kertaa töpöttelin valkoisella värilla sen reunat. Kiinnitin suoraan rusekan paperin yläosaan joulutervehdyssuikaleen tarrahelmineen. Joulutervehdyksen alle liimasin ison Big Shot -kuvioleikkurilla leikkaamani lumihiutaleen ja koristelin sen useilla tarrahelmillä. Mielestäni tästäkin kortista tuli oikein kaunis, vaikka se oli selkeästi edellistä yksinkertaisempi.


sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Sanaruudukkokortti isälle

Näin netissä joskus kauan aikaisemmin värikkään kortin, jossa kortin etuosaan oli laitettu itsetehty sanaruudukko. Askartelinkin Suomi-koululaisten kanssa tulevaksi isänpäiväksi kortit sanaruudukkoajatuksen pohjalta.

Tein kortista kokeiluversion lasteni kanssa ja otin meille mustan korttipohjan. Tulostin korttiin sopivan sanaruudukon, johon tyttäreni kirjoitti molempien lapsien mielestä heidän isäänsä sopivia adjektiiveja. Tämän jälkeen hän täytti sokkelon tyhjät ruudut sekalaisilla kirjaimilla.

En ehtinyt tehdä kokeiluversiotani lasteni kanssa loppuun, joten jatkoin kiinnittämällä sanaruudukon mustalle taustapaperille ja sen vielä punaiselle taustapaperille. Kiinnitin punaisen paperin korttipohjaan kohoteipeillä ja lopuksi kirjoitin kortin yläosaan tekstin Isä, sinä olet. Sokkelon alapuolelle kirjoitin ohjeeksi Etsi kuusi ihanaa sanaa -tekstin.


Irrotin Suomi-koulutunnin jälkeen tekemästäni kokeiluversiosta kohoteipeillä kiinniolevan sanaruudukkokokonaisuuden, jotta lapseni saivat tehdä itse kortin isälleen loppuun. Lasten kortista tuli niin suloinen ja se valmistui  juuri sopivasti ennen isänpäivää. 


perjantai 5. marraskuuta 2021

Salama McQueen -kortti

Pääsemme huomenna synttäreille, joissa teemana on synttärisankarin toiveesta Autot-elokuvan sankarit ja siksi tein teemaan sopivan lahjan kanssa annettavaksi Salama McQueen -kortin. Piirsin taitettavan korttipohjan sekä auton netistä löytämäni Salaman kuvan pohjalta. Pienemmät palaset korttia varten leikkasin vapaalla kädellä pelkistellen osia niin, että ne oli helppo saada aikaiseksi. Lopuksi liimasin osat korttipohjaan sekä auton päälle paikoilleen.


torstai 21. lokakuuta 2021

Origamikurpitsakortti

Löysin netistä mielestäni selkeän ohjevideon origamikurpitsan taitteluun ja halusin koittaa, miten helposti kurpitsan taitteleminen sujuu. Oranssin origamipaperin kanssa taittelu sujui oikein kätevästi ja päätin tehdä taittelemastani kurpitsasta halloweenkortin. 

Liimasin kurpitsalle pienen varren ja köynnöskiehkuran vihreästä askartelupaperista sekä silmät, nenän ja suun mustasta askartelupaperista. Liimasin pikkuosat paikoilleen ja kiinnitin kurpitsan mustalle taustapaperille. Lopuksi kiinnitin mustan paperin oranssille korttipohjalle ja kortti olikin jo valmis. 


tiistai 12. lokakuuta 2021

Synttärit meren alla

Teimme lasten kanssa tyttäreni syntymäpäiville teeman mukaisia koristeluja. Synttäreillä katsottiin meriaiheinen elokuva ja elokuvateatteri rakennettiin autotalliin. Autotalli itsessään ei niin kaunis paikka tietenkään ole, mutta koitimme koristella siitä hauskan vedenalaisen maailman. 

Askartelimme seinille kaloja kierrätyspahvista metallihohtovärien ja kimalleliiman avulla, pieniä merihevosia väripaperista leikaten ja puuväreillä koristellen, simpukoita sekä meritähtiä väripaperista kuvioleikkurilla leikaten ja merilevää vihreistä kreppipapereista kieputtaen. 




Nämä koristeet olivat kaikki hyvin yksinkertaisia ja helppoja tehdä. Niiden avulla saatiin kuitenkin autotallin tunnelma muutettua mukavasti merenalaiseksi. Laitoimme lisäksi valkokankaalle näkymään vedenalaista korallivideota ja heijastimme huoneen seinille sekä kattoon meren aaltoja valoprojektorin avulla. Autotalliin tullessaan lapset tuntuivat katselevan tätä luomaamme merenalaista tunnelmaa innoissaan.

Elokuvan loputtua siirryttiin synttäritarjoilujen ääreen, joihin olimme leiponeet yhdessä lasten kanssa vaaleita sokerikeksejä tarjottavaksi muiden herkkujen lomaan. Keksit olivat samoja kuin kevään dinosynttäreillä, mutta tällä kertaa ne tehtiin keksimuottien avulla erilaisiksi mereneläviksi ja pussitettiin sinisiin pusseihin, jotta otettaessa ei tulisi vahingossa koskettua toisten suuhun meneviin kekseihin.


Ennen vieraiden lähtemistä kotiin tehtiin myös perinteinen ongintaleikki, jota varten olin tehnyt ongen varastosta löytyneestä kepistä, ripustuskoukusta ja langasta. Sen avulla lapset onkivat itselleen muutaman askartelujutun, joissa näkyi myös synttäriteema. Tämä leikki oli kaikista lapsista hauskaa ja ihmetystä riitti varsinkin siinä, miten onkeen joka kerta tarttui jokaiselle jotakin pientä. Ja kukaan ei onneksi huomannut innostuksen lomassa ihmetellä, mihin minä olin kadonnut onginnan ajanksi.


torstai 30. syyskuuta 2021

Simpukkakortit

Tyttäreni valitsi tänä vuonna syntymäpäiviensä teemaksi meren ja kutsukortteja suunnitellessamme päädyimme tekemään simpukkakortit. Löysin onneksi elektronisella leikkurilla tulostettavan yksinkertaisen simpukan, jota käytimme korttipohjana kutsuihin. Leikkurilla tulostamisen ansiosta säästyimme paljolta leikkaamiselta ja saimme keskittyä enemmän korttien koristeluun. 

Liimasimme simppukkakutsukorttien päälle samanmallisen, mutta vähän pienemmän kuviopaperin ja sisälle samalla tavalla värillisen simpukkapaperin sekä sen päälle vielä pienemmän simpukkapaperin, johon olin tulostanut kutsun. Kutsun koristelimme lopuksi kimaltelevilla pyöreillä koristetarroilla.


Muutama kortti piti tehdä erilaisilla papereilla, sillä pari leikkaamaani kuviopaperia meni hieman piloille. Onneksi varastoistani löytyi tyttäreni hyväksymät lisämateriaalit ja saimme tehtyä kortit loppuun.


Tein myös tyttäreni syntymäpäiväkortin samalle simpukkakorttipohjalle käyttäen vain hieman erilaisia papereita sen koristeluun. Koristelin myös kortin päälipuolta koristetarroilla ja liimasin väripaperista leikkaamani ja päällekkäin liimaamani numeron keskelle koristeeksi.




maanantai 27. syyskuuta 2021

Sulkakortti

Tein nopeahkon syntymäpäiväkortin käyttäen sen pohjana valkoista paperia, johon olin jo aikaisemmin tulostanut Paljon onnea! -tekstin. Teippasin paperin yläkulmaan kahta erilaista koristeteippiä hieman päällekkäin ja liimasin niiden päälle Big Shot -kuvioleikkurilla tehdyt sulat. Sulkien päälle taas kiinnitin koristeeksi pienen mustan rusetin ja lopuksi liimasin mustia pyöreitä koristetarroja paperin muihin kulmiin. Viimeistelin kortin kiinnittämällä valmiiksi koristellun valkoisen paperin mustalle taustapaperille ja mustan paperin harmaaseen korttipohjaan.


tiistai 21. syyskuuta 2021

Kortti kymmenvuotiaalle

Tein kymmenen vuotta täyttävälle kummipojalleni kortin, jota varten tulostin ensin valkoiselle paperille numeron kymmenen isolla fonttikoolla. Tämän jälkeen leikkasin valkoisen paperin sopivan kokoiseksi ja kiinnitin sen saman sävyiseen paperiin kuin numero kymmenen oli. Kiinnitin paperit vielä paksumpaan koristepaperiin, josta tuli samalla korttipohja. 

Seuraavaksi liimasin valkoiselle paperille onnea-tekstin, jonka tulostin samalla fontilla kuin numeron kymmenen. Sen viereen kiinnitin muutaman ilmapallon, joille piirsin narut puuvärillä. Lopuksi viimeistelin kortin sen sävyihin sopivilla kohotarroilla.


sunnuntai 29. elokuuta 2021

Perhoskortti valmiskoristeesta

Elokuiseen synttärikorttiin sopi vielä koristeeksi hempeäsävyinen perhonen, jonka liimasin kasaan ostamistani valmiiksi leikatuista erikokoisista perhosista. Perhosten liiman kuivuessa tein sydänkohokuvion valkoiselle paperille Big Shot -kuvioleikkurin avulla. Seuraavaksi pyöristin valkoisen paperin reunat kuvioleikkurilla ja kiinnitin sen vaaleanpunaiseen korttipohjaan, jonka reunat myös pyöristin. Liimasin perhoskoristeen kohosydänten yläpuolelle ja koristelin kortin katkoviivoin sekä onnea-tekstillä. Lopuksi kiinnitin pienet vaaleanpunaiset koristetimantit valkoisen paperin yläreunoihin.


tiistai 3. elokuuta 2021

Itsetehty kookoskynttilä

Olen aina vähän arkaillut kynttilöiden tekemistä, mutta nyt minulle tuli mahdollisuus kokeilla kynttilän tekemistä pieneen kookospähkinän kuoreen ja sehän oli varsin hauskaa. Toki asiaa helpotti, että materiaalit oli hankittu jo valmiiksi ja seurasin vain ohjeita. 

Laitoin ensimmäisenä kookospähkinän kuoreen muutaman kanelitangon sekä kahvipapuja. Tämän jälkeen kuoreen kaadettiin kynttilämassaa ja seuraavaksi asetin kuoren keskelle sydännarun tukien sitä kahdella jäätelötikulla. Kun massa oli jonkin verran jähmettynyt, tipautin kynttilään vielä tähtianiksen koristeeksi. Tämän jälkeen massa sai kuivua loppuun ja hauska kookoskynttilä oli valmis.

Näitä tai muunlaisia kynttilöitä olisi kiva tehdä vaikka lahjaksi ystäville. Täytyy ehdottomasti tehdä vielä joku kerta alusta asti itse kynttilöitä, sillä tämän tekeminen oli mukavaa!

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Helppo avaimenperä helmistä

Kesän nopeisiin askartelupuuhiin lasten kanssa kuuluu erilaisten helmikorujen tekeminen. Tällä kertaa innostuin tekemään itsekin pienen koruaskartelun, joka oli tarpeeksi helppo tehdä samalla, kun autoin lapsia heidän omissa koruaskarteluissa.

Oma koruaskarteluni oli avaimenperä, jossa kiinnitin ensin valkoista narua avainrenkaaseen ja sen jälkeen pujotin ensimmäiseksi helmeksi ison valkoisen sydämen. Tein sydämen jälkeen solmun ja sitten pujottelin symmetrisesti pyöreitä helmiä solmusta lähteviin molempiin naruihin. Narujen päihin tein vielä tuplasolmut.


maanantai 19. heinäkuuta 2021

Nopea konfirmaatiokortti

Mökillä tehtyyn konfirmaatiokorttiin ei kaapista löytynyt kovin ihmeellisiä tarvikkeita, mutta onneksi kuviopaperilla sekä helmitarranauhalla sai aikaan ihan hauskan kortin rippijuhliin vietäväksi. 

Kortti oli nopea tehdä, sillä korttipohjaan liimattiin vain kuviopaperisuikaleet ja niiden reunalle helmitarranauhaa koristeeksi. Lisäksi korttipohjan alareunaan liimattiin risti helmitarranauhan avulla ja yläreunaan kiinnitettiin valmis onnitteluteksti.


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Syötä dinosaurusta -leikki

Dinosaurussynttäreillä viimeisenä dinoleikkinä oli dinosauruksen syöttäminen. Tätä leikkiä varten piirsin dinosauruksen pään kierrätyspahville ja leikkasin reiän sen auki ammottavan suun kohdalle. 


Lapset saivat syöttää dinosaurusta vuoron perään värikkäillä palloilla ja samalla dinosauruksesta piti tietenkin pysyä turvallisen matkan päässä, ettei joutunut itse syötäväksi. Tämäkin leikki oli lapsista todella hauskaa ja kaikki jonottivat uudestaan ja uudestaan heittämään palloja dinosuruksen suuhun.


perjantai 4. kesäkuuta 2021

Dinoleikkilaatikot

Kuopuksen dinosynttäreiden toisena leikkinä oli dinoleikkilaatikot, joihin kätkin muutaman dinosauruksen luurangon hiekan alta löydettäväksi. Laatikossa oli lisäksi muutama värikäs muovitimantti, sileä kivi sekä muovipuu. Niitä sai ottaa laatikkoleikkiin mukaan, jos halusi.


Laatikoiden päällä oli aluksi kannet ja jokaiseen kanteen teippasin siveltimen. Sen kanssa lapset saivat tutkia hiekkaa ja puhdistaa sieltä löytyviä dinosaurusten luurankoja. Tästä leikistä kaikki lapset tykkäsivät todella paljon. 


Laatikkoleikkiin otettiin myöhemmin mukaan myös jäisistä dinomunista kuoriutuneet pienet leikkidinot. Jokainen pikku juhlija sai ottaa dinoleikkilaatikot sekä leikkidinot kotiin mukaan ja niin hauskoja leikkejä sai jatkaa synttäreidenkin jälkeen.


tiistai 1. kesäkuuta 2021

Jäiset dinomunat

Dinosynttäreille oli helppo keksiä kaikenlaista kivaa tekemistä lapsille. Tein yhdeksi ohjelmanumeroksi  lapsille jäiset dinomunat. Aloitimme niiden tekemisen hyvissä ajoissa ennen synttäreitä laittamalla pienet leludinot vanhoihin pääsiäismunakuoriin. Ennen kuin kuopus itse laittoi dinot kuoriin, teippasin niiden pohjalla olevat reiät umpeen. Tämä sen takia, että ne pitäisivät niihin laitettavan veden sisällään.


Seuraavaksi valuttelin jokaiseen kuoreen vettä ja laitoin ne pakastimeen jäätymään. Muoviset munakuoret päästivät jonkin verran vettä liitoskohdista läpi ja siksi olin varmuudeksi laittanut jokaisen munan kertakäyttömukiin. Lisäsin yhden kerran kaikkiin kuoriin vettä pois valuneen tilalle ja jäädytin ne vielä kerran.

Synttäreillä laitoin jäätyneet dinomunat kippoon, josta lapset saivat ottaa kaksi jäätynyttä munaa omalle muovilautaselle. Kaikki tutkivat innoissaan jäätyneitä dinomunia ja odottelivat niiden sulamista.




Lopulta huomasimme, että munat sulivat vähän turhan hitaasti ja päätimme nopeuttaa sulamista liottelemalla niitä lämpimässä vedessä. Tämäkin oli lapsista varsin hauskaa ja pian jokainen sai munista ilmestyneet pienet dinosaurukset leikkiin.


sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Dinon jäljet kekseissä

Valmistauduimme kuopuksen dinosaurussynttäreihin tekemällä lasten kanssa keksejä, joihin painettiin dinosauruksen jalanjälkiä. Teimme yhdessä sokerikeksitaikinan netistä löytämäni helpon keksireseptin mukaan. Kaulimme taikinan levyksi ja lapset painelivat siihen pyöreitä keksejä keksimuotin avulla.


Siirsin leikatut keksit pelille, jossa lapset saivat painaa kahden eri leikkidinosauruksen avulla kekseihin dinosaurusten jalanjälkiä. Tämä oli luonnollisesti leipomisen paras kohta!


Uunista tulleet herkulliset keksit annettiin jäähtyä kunnolla, jonka jälkeen pakkasin ne pieniin valmiisiin pussukoihin. Näin tarjoilussa vältyttiin siltä, että keksejä ottaessa koskisi muihinkin kuin itselleen ottamiin kekseihin.


torstai 27. toukokuuta 2021

Kuoriutuva dinosaurus synttärikortissa

Kuopukseni syntymäpäivän lähestyessä olemme suunnitelleet juhlia, jotka lasten suureksi iloksi saa tänä vuonna jo pitää pienessä piirissä. Koska dinosaurukset ovat nyt kuopuksen kiinnostuksen kohde, valitsi hän synttäreidensä teemaksi sen. Niinpä tämän vuoden onnittelukortiksikin askartelin dinosauruskortin.

Otin korttini dinosauruksen munaan ja kuoriutuvaan dinosaurukseen mallit Petit Fernand -sivuston dinosaurussynttärikutsusta. Piirsin munan takaosan valkoiselle paperille ja kuoriutuvan osan kuviopaperille. Liimasin alemman osan reunoistaan kiinni takaosaan ja yläosan kiinnitin haaraniitillä. Kirjoitin munan sisälle onnittelutekstin puhekuplaan ja sujautin pienen mallin mukaan leikkaamani dinosauruksen munan sisälle. Lopuksi liimasin munan korttipohjaan.



maanantai 24. toukokuuta 2021

Jätskikortit

Tykkään antaa oppilailleni keväisin itse tekemäni kortit ja tänä vuonna askartelin heille hauskat jätskikortit kesätervehdyksesi. Näiden tekemisen aloitin taittelemalla värikkäitä kartonkeja pieniksi korteiksi ja leikkaamalla ne tikkujäätelön muotoon. Seuraavaksi liimasin niihin isot askartelujäätelötikut.

Kirjoitin tietokoneella pienen runon jokaiseen korttiin ja muotoilin paperit ennen liimaamista sopivan mallisiksi. Runon löysin netistä monestä eri lähteestä, mutta en valitettavasti löytänyt sen tekijän nimeä. Päätin myös hieman muokata runon loppua mielestäni paremmin oppilaille sopivaan muotoon. Lisäksi leikkasin ylijääneestä valkoisesta tulostuspaperista koritn etupuolelle liimattavaksi toisesta reunasta kaareilevan suikaleen.

Liimausten kuivuttua koristelin vielä jätskikortteihin nompparelleja värikkäiden kynien avulla. 



tiistai 4. toukokuuta 2021

Kukkakortti äidille

Teimme lasten kanssa näihin kukkakortteihin taustat laittamalla kostutetulle vesiväripaperille silkkipaperinpalasia. Niiden kuivumisen jälkeen leikkasin kortteihin palaset molempien värjäämästä paperista. Tämän jälkeen lapset piirsivät valkoisiin papereihin mustalla tussilla omanlaisensa kukkaset ja minä leikkasin sekä liimasin ne väripapereihin. Lopuksi kiinnitin väripaperin mustalle paperille ja sen vielä valkoiselle korttipohjalle.



perjantai 30. huhtikuuta 2021

Ryhmä Hau -kortit

Lasten kavereiden tuplasynttäreitä varten tein molemmille synttärisankarille lahjoihin sopivat kortit. Toisen lahjasta löytyy Rex ja toisen lahjasta Kaja, joten tein kortit kuvastamaan kyseisten koirien kaulapantojen merkkejä.

Molempiin kortteihin käytin netistä löytämääni mallia kaulapantojen merkin pohjaosia varten, mutta niiden symbolit piirsin katsomalla mallia löytämistäni Ryhmä Hau -kuvista. Liimasin ensimmäisenä molemmat merkit valmiiksi, jonka jälkeen liimasin ne värimaailmaltaan koirien asuihin sopiviin askartelupapereihin ja lopulta korttipohjiin. Käytin myös kulmakuvioleikkuria pyöristämään paperien kulmia ennen niiden kiinnittämistä.



maanantai 19. huhtikuuta 2021

Onnittelukortti nelikymppiselle

Palasin taas mustavalkoiseen värimaailmaan, kun lähdin tekemään tätä onnittelukorttia nelikymppiselle sukulaiselleni. Aloitin tekemään korttia tulostamalla Onnea!-tekstin ja numeron 40 valkoiselle vähän paksummalle paperille. Leikkasin tekstipaperin niin, että sain kiinnitettyä sen päälle kuviopaperia sekä ympyrän muotoon kuvioleikkurilla leikatun numeropaperin. Valkoisen paperin kiinnitin vielä mustaan taustapaperiin. 

Tämän jälkeen kiinnitin mustalle korttipohjalle valkoisen paperin ja siihen hieman vinoon kiinnitin mustan paperin teksteineen. Ennen valkoisten paperien kiinnittämistä tuputtelin niiden reunat mustalla värillä. Lopuksi koristelin kortin muutamalla mustalla tarrakoristeella ja Big Shot -kuvioleikkurilla mustasta paperista leikkaamillani nuolilla.


tiistai 6. huhtikuuta 2021

Keväiset synttärikortit

Pääsiäisen jälkeen tekemistäni synttärikorteista tuli automaattisesti keväisen väriset. Huomaan, että teen yleensä tummempisävyisiä kortteja aikuisille ja tämä olikin varsin mukavaa vaihtelua omiin korttiaskarteluihin.

Kiinnitin ensin keväistä kukkakuviopaperia murretun keltaiselle taustapaperille ja sitten kiinnitin keltaisen paperin valkoiselle korttipohjalle. Leikkasin lisäksi keltaisesta paperista suikaleen, jonka päihin tein syvennykset. Leikkasin samasta paperista myös ympyrän kuvioleikkurilla. Ympyrään liimasin kauniin pyöreän onnittelutarran. Lopuksi kiinnitin suikaleen kortin päälle ja ympyrän onnitteluteksteineen suikaleen päälle.

Valkoisesta paksummasta paperista jäi ensimmäisen korttipohjan jälkeen suikale, josta tein samalla ajatuksella pienemmän onnittelukortin.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Super Marion Super Sieni -synttärikortti

Perhetuttavien lapsi tykkää tällä hetkellä kovasti Super Mario -pelistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Niinpä Super Mario -teemaisen synttärilahjan kaveriksi piti tietenkin tehdä aiheeseen sopiva kortti. Tutustuin Super Marion maailmaan netissä ja samalla etsin ideoita korttia varten. Lopulta päädyin tekemään hauskan Super Sieni -kurkistuskortin.

Tulostin Super Sienen osien mallit sekä kysymysmerkin, jolloin pääsin helposti tekemään tarvittavat osat oikeilla väreillä mallien mukaan. Liimasin Super Sienen kiinni valkoiseen kartonkisuikaleeseen ja kysymysmerkin oranssiin kartonkineliöön. Tämän jälkeen liimasin kysymysmerkkineliön siniseen korttipohjaan reunoistaan niin, että sen yläreuna jäi auki. Siitä sujautin onnitteluviestin sisältävän kartonkisuikaleen piiloon niin, että kartonkisuikaleen yläreunaan liimattu Super Sieni jäi kysymysmerkkineliön yläosaan näkyviin.