perjantai 19. lokakuuta 2018

Kurpitsalyhty paperista

Jos haluaa hallooweentunnelmaa kotiin, saa sitä helposti aikaan tekemällä muutaman paperisen kurpitsalyhdyn, jotka voi turvallisesti valaista LED-kynttilöillä. Lyhty pysyy hyvin pystyssä ja antaa antaa kolmeen suuntaan tunnelmavalaistuksen. Kurpitsakuvien tilalle voi hyvin tehdä muitakin kuvioita ja käyttää vaikka mustaa silkkipaperia oranssin sijaan.


Lyhtyä varten leikkasin ensimmäiseksi A4-kokoisen mustan paperin puoliksi niin, että sain kaksi pitkää paperisuikaletta. Taittelin paperisuikaleeseen kolme taitosta jättäen viimeisen taitoksen jälkeen paperia vain pienen pätkän kiinnittämistä varten. Piirsin muodostuneisiin kolmeen isompaan alueeseen kurpitsat ja leikkasin ne varovasti irti. Tämän jälkeen leikkasin mustasta paperista kurpitsoille vileä silmät ja suut. Sitten liimasin oranssia silkkipaperia kurpitsakoloihin ja suut sekä silmät niihin päälle. Lopuksi liimasin kolmion kiinni pienimmän taitoksen avulla. 


torstai 11. lokakuuta 2018

Vaaleanpunavalkoinen kynttiläkortti

Kummityttöni täyttää neljä vuotta ja tein hänelle pakettien sävyyn sopivan kortin syntymäpäiväksi. Ensimmäiseksi liimasin vaaleanpunaisesta kimalleteipistä leikkaamani kynttilät valkoiselle kartongin palaselle. Liekit leikkasin kultaisesta koristeteipistä ja liimasin ne kynttilöiden yläpuolelle. Seuraavaksi kiinnitin valkoisen kartongin vaaleanpunaiselle hieman isommalle paperille. 

Tämän jälkeen leikkasin valkoisesta kartongista kapean suikaleen ja leimasin siihen onnea-sanat kultaisella värillä. Sitten leikkasin suikaleen päät viistosti sisäänpäin ja tein kaksi pientä taitosta molempiin päihin niin, että suikaleen keskiosan sai taitettua koholle. Suikaleen liimasin kiinni molemmista päistä kynttilöiden alasoan päälle. Lopuksi kiinnitin vaaleanpunaisen paperin taakse kohoteippejä ja kiinnitin sen valkoiseen korttipohjaan. 


lauantai 6. lokakuuta 2018

Kruunukortti

Tänä vuonna tyttäreni halusi pitää ensimmäiset kaverisynttärinsä ja valitsi  niihin prinsessateeman. Niinpä tein teemaan sopivan onnittelukortin hänelle. Etsin ensin netistä kruunumallin, jonka avulla leikkasin kimaltelevasta kultakartongista kruunun. Liimasin sen violetille kartongille ja piirsin kultaisen kruunun mukaan ääriviivat hieman isommalle kruunulle. Kruunun leikattuani piirsin vielä violetille kartongille numeron neljä, leikkasin ja liimasin sen kruunun keskelle. Näin näppärästi valmistui kortti neljävuotiaalle prinsessalleni hänen lempiväriään violettia käyttäen.


Teimme tyttäreni kanssa yhdessä kutsukortit kaverisynttäreille samalla kruunumallilla. Leikkasin kimaltelevasta kultakartongista kruunukortit, sillä kohta neljävuotiaan kärsivällisyys ei siihen tällä kertaa riittänyt. Koristelu ja kutsun osittainen kirjoittaminen jäikin sitten hänen tehtäväksi. Ja voi sitä riemua, kun sai laittaa valmiit synttärkutsut kirjekuoreen ja viedä ne kaverien postilaatikkoon!


maanantai 1. lokakuuta 2018

Sulkaheijastin ja heijastinkortti

Tein sulkaheijastimen lahjaksi kummipojalleni, joka täyttää vuosia näin syksyllä. Leikkasin ensin heijastinkankaasta sulanmallisen palan ja koristelin sitä permanent-tussilla. Seuraavaksi leikkasin erittäin paksusta huopakankaasta hieman isomman sulanmallisen palan ja liimasin heijastinsulan sen päälle. Liimauksen kuivumisen jälkeen tein sulan yläosaan terävillä saksillä reiän ja pujotin siihen pienen ketjun heijastimen kiinnittämistä varten.



Päätin käyttää valmista heijastinsulkaa koristeena kummipoikani synttärikortissa, joten suunnittelin kortin sen mukaan. Ensiksi liimasin mustaan paperiin samanlaisen paperista tekemäni sulan ja kiinnitin mustan paperin harmaalle paperille. Harmaan paperin kiinnitin vielä mustaan korttipohjaan. Seuraavaksi liimasin sulan yläosaan palan mustaa lankaa ja odotin, että se kuivui kunnolla. Sen jälkeen kiinnitin heijasstinsulan korttiin mustan langan avulla. Näin sulkaheijastimen saa irti kortista, niin ettei sitä tarvitse repiä. Lopuksi liimasin vielä Dymolla kirjoittamani onnea-tekstin kortin alareunaan.