Ystäväni äiti nukkui hetki sitten pois ja halusin askarrella ystävälleni sekä hänen perheelleen kauniin kortin ilmaisemaan osanottoni heidän suureen suruun. Olin juuri hankkinut uutta kaunista vihreäsävyistä kukkakuviopaperia ja ajattelin sen sopivan hienosti korttiin.
Tein korttipohjan tummanvihreästä kartongista ja kiinnitin siihen ensimmäiseksi vihreäsävyistä kukkakuviopaperia. Leikkasin tummanvihreästä kartongista lisäksi suikaleen, johon kiinnitin valkoisen hieman pienemmän paperisuikaleen Lämmin osanotto -tekstillä. Vihreän suikaleen kiinnitin hennosti vähän kortin keskiosaa alemmas.
Ennen suikaleen lopullista kiinnittämistä sujautin tyvestään sen alle ylä- ja alapuolelle Big Shot -kuvioleikkurilla vihreästä kartongista leikkaamani lehdet. Alemman lehden ja osin myös suikaleen päälle liimasin vielä kuvioleikkurilla tekemäni valkoisen kukkasen, jonka keskiöksi kiinnitin vihreän koristetarran. Kiinnitin muutaman koristetarran myös suikaleen valkoiseen paperiin.
Tein lisäksi kortin sisäpuolelle hieman samankaltaista koristetta. Kiinnitin ensiksi kortin sisäpuolelle valkoisen paperin ja sen reunaan suikaleen samaa kukkakuviopaperia. Liimasin vielä kaksi lehteä kortin reunoihin ja niiden tyveen kuvioleikkurilla leikkaamani pienet valkoiset kukkaset. Kukkien keskiöiksi kiinnitin lopuksi myös vihreät kuviotarrat.

