sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Virkattu tuubihuivi

Ihanat lumiset talvimaisemat innostivat minut taas koittamaan virkkaamista ja tällä kertaa tein jo kesällä ostamistani langoista itselleni tuubihuivin. Löysin selkeän virkkausohjeen videoineen (englanninkielinen), jonka avulla huivi valmistui kuin itsestään.


Tyttäreni ihastui huiviin ja halusi itselleen samanlaisen valkoisena. Niinpä vähensin muutamalla silmukoiden määrää ja virkkasin hänellekin saman ohjeen mukaan oman tuubihuivin.


lauantai 6. helmikuuta 2021

Virkattu mukisuoja ystävälle

Tein ystävälleni yksinkertaisen mukikortin, johon liitin pienen itsetehdyn ystävänpäivälahjan. 

Virkkasin valkoisesta langasta mukisuojan Chrochet in the Sun -blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Mukisuojan koristeeksi kiinnitin käsin ompelemalla huovutetun sydämen. Sydämen tein astiahuovuttamalla ja siihen ohjeet löytyvät Askartelijan idealaari -blogistani.


Mukisuoja oli helppo tehdä ja yksinkertaisella sydänkoristeella siitä tuli juuri sopiva lahja ystävänpäivänä annettavaksi. Seuraavaksi tekisi mieli koittaa tehdä sydänkoriste vaaleanpunaisesta huovutusvillasta ja katsoa, miten se sopisi valkoisella langalla virkatun mukisuojan kanssa.