keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Nopea kynttiläkortti

Olimme lähdössä jokin aika sitten kummipoikani syntymäpäiville enkä ollut ehtinyt tekemään hänelle korttia valmiiksi. Niinpä päätin tehdä  nopeasti koristeteippejä käyttäen kynttiläkortin. Olin aikaisemmin tulostanut valkoisen paperin alareunaan syntymäpäiväonnea -tekstin ja päätin käyttää sitä kortin pohjana. Liimasin kahta erilaista koristeteippiä poikittain tekstin yläpuolelle ja teippien päälle liimasin kolme kynttilää sekä liekit myös koristeteippiä käyttäen. Valkoisen paperin taakse kiinnitin kynttilän sävyihin sopivaa sinistä paperia ja sinisen paperin kiinnitin valkoiseen korttipohjaan. Lopuksi tein vielä sinisestä nauhasta rusetin ja viimeistelin kortin liimaamalla sen kynttilöiden juurelle.


Syksyiset lehtimagneetit

Näin netissä kuvia laminoiduista syksyn lehdistä ja ajattelin kokeilla, miten lehtien laminoiminen onnistuu. Laminoituja lehtiä voisi hyvin käyttää erilaisten koristeiden tekemiseen ja näin saada syksyn väriloistoa myös sisällä kotona näkyviin. 


 

Ensimmäisenä lähdin aurinkoiseen syysilmaan etsiskelemään värikkäitä lehtiä. Valitsin pieniä kauniita vaahteranlehtiä ja laitoin ne painoon pariksi päivää. Tämän jälkeen laitoin ne laminointikalvon väliin ja laminointikoneeseen. Lehdistä tuli oikein siistejä, vaikka hieman pelkäsin niiden menevän rikki laminointikoneen painossa. Tämän jälkeen leikkasin lehdet irti kalvosta. Kahteen pienimpään lehteen liimasin magneetin ja muutamaan lehteen kiinnitin narun, jotta ne voi ripustaa vaikka ikkunaan koristeeksi.





tiistai 12. syyskuuta 2017

Talokortti

Ystäväperheemme muutti loppukesästä uuteen kotiin ja pääsimme vihdoin vierailemaan siellä. Tuparikorttia varten katselin jo jokin aikaa sitten netistä ideoita ja yhdistelin niitä omanlaiseksi talokortiksi. 

Tämän kortin tekeminen oli nopeaa, sillä siinä ei yksinkertaisuudessaan ollut kovin montaa vaihetta. Ensimmäiseksi leikkasin ruskeasta kartongista pienen talon ja lävistin siihen pienen sydämen oveksi. Sidoin talon ympärille pakettinarun ja kiinnitin kohoteipeillä talon keskelle valkoista korttipohjaa. Tämän jälkeen leimasin punaisella värillä talon alapuolelle onnea uuteen kotiin -tekstin ja tein korttiin ohuella punaisella kynällä reunukset. Kortin viimeistelin vielä liimaamalla siihen pienen punaisen sydämen savupiipun yläpuolelle.