lauantai 29. huhtikuuta 2023

Shampanjapullokortti

Äitini täyttää vappuna tasavuosia ja sen kunniaksi tein hänelle näyttävän shamppanjapullokortin. Löysin netistä valmiin kaavan pulloa varten ja hieman muokaten käytin myös kaavan mukana olleita muita pullon osia. Loput tarvittavat osat tein omilla kuvioleikkureillani.

Aloitin kortin tekemisen leikkaamalla mustasta kartongista avautuvan pullokorttipohjan. Seuraavaksi leikkasin kimaltelevasta kultapaperista pullon yläosan käärepaperin sekä kaksi etikettipaperia. Ylempään etikettipaperiin liimasin pyöreän Big Shot -kuvioleikkurilla leikatun vaaleanpunaisen paperin, jonka reunat tuputtelin kultaisella värillä, ja johon vielä liimasin kuvioleikkurilla tehdyn tähden.

Alempaan etikettipaperiin liimasin kuvioleikkurilla leikatun vaaleanpunaisen ovaalin paperin, jonka reunat tuputtelin myös kultaisella värillä. Ovaaliin paperiin liimasin vielä Big Shot -kuvioleikkurilla leikatut numerot varjoineen sekä kaksi kuvioleikkurilla leikattua pientä tähteä. Lopuksi koristelin pullon muutamalla kuvioleikkurilla leikatulla pienellä tähdellä ja kiinnitin pullon kaulaan pienen vaaleanpunaisen rusettinarun.



lauantai 15. huhtikuuta 2023

Itsetehdyt suklaatryffelit lahjapaketissa

Kokeilin tehdä itse suklaatryffeleitä Yhteishyvän nettisivuilta löytyvällä reseptillä. Tryffelit olivat kokonaisuudessaan helppo tehdä, tosin niiden tekeminen otti jonkin verran aikaa, kun valmista suklaaseosta piti pitää yön yli jääkaapissa. 

Tryffeleiden pyörittäminen palloiksi osoittautui niiden tekemisessä haasteellisimmaksi asiaksi. Seuraavalla kerralla sitä helpottaakseni aion laittaa suklaaseoksen jääkaappiin kahdessa eri kulhossa. Näin tryffelipalloja tehdessä koko suklaaseos ei ehdi sulamaan ja loppujen pallojen pyörittely ei mene niin suttaavaksi hommaksi suklaaseoksen sulaessa sormiin.

Valmiit kaakaojauheessa pyöritellyt suklaatryffelit laitoin pieniin paperisiin vuokiin, jotka tosin osoittautuivat pyörittelemilleni tryffeleille hieman liian isoiksi. Sain kuitenkin laitettua suklaatryffelit kauniisti kahteen kerrokseen kaapistani löytämääni pahviseen rasiaan.


Nämä suklaatryffelit menivät syntymäpäivälahjaksi lasteni isoisälle, joten tein lisäksi lahjan väreihin sopivan pienen syntymäpäiväkortin. Kiinnitin taittelemaani pieneen korttipohjaan keväistä kuviopaperia, sen keskelle liimasin korttipohjan värisen pyöreän paperin ja pyöreään paperiin kiinnitin vielä onnittelutekstitarran.


Tämä kokonaisuus oli mukavaa antaa lahjaksi suklaatryffeleistä pitävälle ihmiselle näin keväälläkin, vaikka tryffelit mielletään ehkä enemmän jouluiseksi lahjaksi. Koristelemalla paketin sekä tryffelit kauteen sopivin värein, niitä voi hyvin antaa lahjaksi tai tuliaisiksi koska vaan, esimerkiksi tulevana äitienpäivänä.


lauantai 8. huhtikuuta 2023

Neulottu panta

Työkaverini oli innostunut virkkaamaan itselleen tuubihuivin ja sen neulomaan sen kaveriksi kauniin pannan. Työkaverini tsemppaamana minäkin innostuin kokeilemaan samanlaisen helpon pannan neulomista. Minulta löytyi vielä samaa lankaa kuin olin käyttänyt oman tuubihuivini tekemiseen ja lähdin tekemään pantaa Lily.fi-sivuston helpon pannan ohjeen avulla.

Halusin tehdä pannasta hieman sivuston mallia kapeamman, joten loin puikoille 19 silmukkaa. Neulominen oli helppoa ja tarvittava pituus pantaan syntyi nopeasti. 


Sivustolla oli hyvät ohjeet pannan viimeistelyyn ja sain pantani valmiiksi yllättävän helposti. Panta oli mukava ottaa käyttöön pääsiäisen mökkireissulla, kun ilma oli merenrannalla vielä  tuulinen ja viileä.