keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Piparikuusenkoriste

Leivoin hyvissä ajoissa ennen joulua pipareita tyttäreni kanssa ja tein silloin muutaman piparikokeilun, joista halusin myöhemmin tehdä kuusenkoristeita. Tein muutamat sydän- ja tähtipiparit niin, että tein isojen piparien sisälle pienillä muoteilla samanmuotoiset kolot.


Joulukiireessä piparikokeiluni unohtuivat koristeltujen pipareiden rasiaan ja ehdin ne sieltä kaivaa vasta eilen. Koska piparit oli tehty kuusenkoristeeksi, päätin saattaa työn kuitenkin loppuun, vaikka aatto olikin jo ohi. Lisäsin kaikkiin pipareihin punaisesta nauhasta tehdyn rusetin sekä ripustusnarun. Valmiit piparikoristeet löysivät vielä tapaninpäivänä oikein sopivat paikat kuusesta.



Jos ensi vuonna muistaisi tehdä piparikuusenkoristeet ajoissa valmiiksi, voisi niistä tehdä myös kauniita pieniä lahjoja joulukorttien mukana annettavaksi.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Isot käsitonttukortit



Olen nähnyt netissä erilaisia käden muodon mukaan tehtyjä joulutonttuja ja halusin koittaa niiden tekemistä omien lasteni kanssa. Piirsin molempien käden ääriviivat kartongille ja leikkasin ne malleiksi. Niiden avulla piirsin useamman käden muodon valkoiselle kartongille. Tämän jälkeen piirsin kasvot ihonväriselle paperille sopivan kokoiseksi isompaan ja pienempään käteen. Sitten piirsin molempiin käsiin sopivan tonttulakin punaisesta kartongista. Lopuksi leikkasin tontun kaikki osat valmiiksi.

Liimasin kasvot sopivaan kohtaan kättä ja hieman kasvojen yläosan päälle tonttulakin. Tämän jälkeen liimasin tontut taustapaperille. Yksinkertaisimman työn sain liimaamalla tontut vihreälle kartongille, kiinnittämällä niille silmät ja piirtämällä suut. Hieman huolitellumman lopputuloksen sain, kun liimasin tontut koristepaperille, tuputtelin sen reunat ja liimasin sen vielä punaiselle karongille. Tämän jälkeen kiinnitin vielä näillekin tontuille silmät ja piirsin suut. 


Nämä isokokoiset kortit lähtivät isovanhemmille joulutervehdyksiksi. Myöhemmin ajattelin tehdä vielä muutamia tonttuja ihan vain joulukoristeeksi. Tonttulakin koukusta niitä voi ripustaa vaikka joulukuusta kaunistamaan.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Paperitähti

Tein muutama vuosi sitten ikkunaan ripustettaviksi koristeiksi isoja paperitähtiä. Tutustuin malliin Tampereen käsi- ja taideteollisuusmessuilla, jossa näin tähteä tehtävän yhdessä messujen kojuista. Löysin myöhemmin kuvalliset paperitähden taitteluohjeet netistä ja niiden avulla tähti oli helppo saada itsekin aikaiseksi.

Tähden tekemiseen tarvitaan seitsemän samankokoista neliön muotoista paperia. Paperia on helpompi taitella, jos se ei ole kovin paksua. Tähden sakaroiden taittelu oli helppoa, mutta niiden toisiinsä liittäminen vaati hieman enemmän keskittymistä. Ilman kiirettä tähtien loppuun tekeminen onnistui kuitenkin hyvin ja niistä tuli erittäin näyttävät ikkunakoristeet. 


perjantai 8. joulukuuta 2017

Yksinkertainen joulukortti

Viime jouluna tein todellisessa kiireessä joulukortit ja sen takia päädyin tekemään hyvin yksinkertaisen kortin. Printtasin korttiin tulevan tekstin kauniille taustapaperille, pyöristin paperin reunat ja tuputtelin reunat punaisella värillä. Tämän jälkeen liimasin paperin kauniin punaiselle korttipohjalle. Aikaavievin osuus tässä kortissa oli pienten kulkusten pujottaminen punaiseen nauhaan ja sen laittaminen rusetille. Kun sain tehtyä tämän osuuden, liimasin vain rusetit kulkusineen oikealle paikalleen.


maanantai 20. marraskuuta 2017

Hempeä ilmapallokortti

Ilmapallokuvioleikkurini avulla on ihanan helppoa tehdä erilaisia onnittelukortteja ja tällä kertaa päätin tehdä hempeän vaaleanpunasävytteisen ilmapallokortin. Ensiksi leikkasin kuvioleikkurilla erilaisista kuviopapereista palloja, asettelin ja liimasin ne valkoiselle pohjalle. Piirsin jokaiselle pallolle narun ja niiden yhtymäkohtaan kiinnitin onnea-lappusen, jonka olin tehnyt kahdesta eri paperista sekä koristanut sävyyn sopivalla napilla. Seuraavaksi kiinnitin valkoiselle korttipohjalle sävyihin sopivan kuviopaperin ja sen päälle valkopohjaisen ilmapalloasetelman. Lopuksi koristin vielä ilmapalloasetelman valkoisen paperin kulmat pienillä pisteillä.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Autokortti Hama-helmistä

Teimme taaperoikäisen tyttäreni kanssa neliönmuotoiseen Maxi Hama-helmialustaan sen värisen auton, jonka tyttäreni halusi helmillään isälleen tehdä. Silittämisen jälkeen piirsin violetille kartongille auton muodon ja liimasin sen Hama-helmiauton taakse. Kartongille tyttäreni sai kirjoittaa ja piirtää oman tervehdyksensä isälle.



Isompienkin lasten kanssa voi hyvin tehdä kortin Hama-helmillä käyttäen normaalikokoisia helmiä. Autosta on helppo tehdä sellainen kuin haluaa tai sen voi suunnitella ensin paperille kokonaan itse. Valmiin auton voi liimata ensin esimerkiksi valkoiselle paperille, johon on selkeämpi kirjoittaa onnittelut. Tämän jälkeen valkoisen paperin voi kiinnittää vielä halutun väriselle ja malliselle korttipohjalle.


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Sytykesipsit

Näin Facebookin Moderni ja skandinaavinen sisustus -ryhmässä postauksen kauniista sytykesipseistä ja halusin heti koittaa, miten niiden tekeminen onnistuu. Hain muutaman vanulapun, joululta jääneen pienen Marimekon servetin ja steariinikattilani. Kuten aineet niin myös sytykesipsien tekeminenkin oli varsin yksinkertaista. Dippasin vanulaput yksi kerrallaan steariiniin ja laitoin ne servetin nurjalle puolelle kuivumaan. 



Kuivumisen jälkeen leikkasin vanulaput irti servetistä ja niin pieni kokeiluerä sytykesipsejä oli valmis. Näistä tuli kauniin jouluisia punertavan servettinsä ansiosta. Erilaisilla serveteillä sytykesipseistä saa tehtyä juuri sellaisia kuin haluaa ja antaa vaikka jouluna pieneksi lahjaksi ystävälle. 


Uuden vuoden jälkeen tein muutamasta ylimääräisestä Marimekon sinisävyisestä servetistä sytykesipsejä ja asettelin ne valkoiseen kulhoon. Tämän voisi antaa jouluna kauniiksi lahjaksi ystävälle vaikka sellofaaniin käärittynä.


lauantai 21. lokakuuta 2017

Yksinkertainen rusettikortti

Tarvitsin kummityttöni syntymäpäiville nopeasti kortin ja halusin yhdistää kauniin tuplarusetin tähänkin korttiin. Otin tällä kertaa vaaleanpunaista sekä perhoskuvioitua kartonkia, joiden toisen pään reunat pyöristin kulmakuvioleikkurilla. Yhdistin kartongit toisiinsa vaaleanpunaisella nauhalla ja tein samasta nauhasta tuplarusetin. Rusetin keskelle kiinnitin vielä koristeeksi vaaleanpunaisen nappisydämen. Seuraavaksi kiinnitin kartongit valkoiseen korttipohjaan ja liimasin tuplarusetin paikoilleen. Lopuksi tein onnittelutekstille paikan liimaamalla kortin oikeaan yläreunaan perhoskuvioidun kulmistaan kulmakuvioleikkurilla pyöristetyn kartongin ja sen päälle hieman pienemmän valkoisen onnittelutekstipaperin.


torstai 5. lokakuuta 2017

Vaaleanpunainen rusettikortti

Tyttäreni syntymäpäivä lähestyi ja päätin tehdä hänelle kortin hempeissä vaaleanpunaisissa sävyissä. Olin aikaisemmin nähnyt netissä malleja korteista, joissa kortin etuosa oli leikattu vinoon kuvioleikkurilla ja halusin koittaa nyt samaa tyyliä omalla kuvioleikkurillani. 

Otin valkoisen alhaalta aukeavan korttipohjan ja leikkasin sen etuosan reunan vinosti ensiksi saksilla ja sitten kuvioleikkurillani. Siitä tuli mielestäni kaunis ja lähdin koristelemaan korttia vaaleanpunaisin sävyin. Kortin etuosan taakse liimasin vaaleanpunaista kartonkia saadakseni etuosan taas oikean kokoiseksi. Kuvioleikkurilla leikatun reunan yläpuolelle liimasin kaunista koristenauhaa. Tein samasta koristenauhasta tuplarusetin, jonka kiinnitin kortin nauhan päälle. Viimeistelin kortin liimaamalla sen oikeaan alareunaan kaksi sydännappia. 


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Nopea kynttiläkortti

Olimme lähdössä jokin aika sitten kummipoikani syntymäpäiville enkä ollut ehtinyt tekemään hänelle korttia valmiiksi. Niinpä päätin tehdä  nopeasti koristeteippejä käyttäen kynttiläkortin. Olin aikaisemmin tulostanut valkoisen paperin alareunaan syntymäpäiväonnea -tekstin ja päätin käyttää sitä kortin pohjana. Liimasin kahta erilaista koristeteippiä poikittain tekstin yläpuolelle ja teippien päälle liimasin kolme kynttilää sekä liekit myös koristeteippiä käyttäen. Valkoisen paperin taakse kiinnitin kynttilän sävyihin sopivaa sinistä paperia ja sinisen paperin kiinnitin valkoiseen korttipohjaan. Lopuksi tein vielä sinisestä nauhasta rusetin ja viimeistelin kortin liimaamalla sen kynttilöiden juurelle.


Syksyiset lehtimagneetit

Näin netissä kuvia laminoiduista syksyn lehdistä ja ajattelin kokeilla, miten lehtien laminoiminen onnistuu. Laminoituja lehtiä voisi hyvin käyttää erilaisten koristeiden tekemiseen ja näin saada syksyn väriloistoa myös sisällä kotona näkyviin. 


 

Ensimmäisenä lähdin aurinkoiseen syysilmaan etsiskelemään värikkäitä lehtiä. Valitsin pieniä kauniita vaahteranlehtiä ja laitoin ne painoon pariksi päivää. Tämän jälkeen laitoin ne laminointikalvon väliin ja laminointikoneeseen. Lehdistä tuli oikein siistejä, vaikka hieman pelkäsin niiden menevän rikki laminointikoneen painossa. Tämän jälkeen leikkasin lehdet irti kalvosta. Kahteen pienimpään lehteen liimasin magneetin ja muutamaan lehteen kiinnitin narun, jotta ne voi ripustaa vaikka ikkunaan koristeeksi.





tiistai 12. syyskuuta 2017

Talokortti

Ystäväperheemme muutti loppukesästä uuteen kotiin ja pääsimme vihdoin vierailemaan siellä. Tuparikorttia varten katselin jo jokin aikaa sitten netistä ideoita ja yhdistelin niitä omanlaiseksi talokortiksi. 

Tämän kortin tekeminen oli nopeaa, sillä siinä ei yksinkertaisuudessaan ollut kovin montaa vaihetta. Ensimmäiseksi leikkasin ruskeasta kartongista pienen talon ja lävistin siihen pienen sydämen oveksi. Sidoin talon ympärille pakettinarun ja kiinnitin kohoteipeillä talon keskelle valkoista korttipohjaa. Tämän jälkeen leimasin punaisella värillä talon alapuolelle onnea uuteen kotiin -tekstin ja tein korttiin ohuella punaisella kynällä reunukset. Kortin viimeistelin vielä liimaamalla siihen pienen punaisen sydämen savupiipun yläpuolelle.


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Lasinalunen Hama-helmillä

Harvoin mieheni pyytää minua askartelemaan hänelle mitään, mutta nyt hän oli törmännyt Facebookissa kuvaan lasinalusesta, joka sopi hänen työpaikallensa täydellisesti. Tein saamani mallikuvan mukaisesti Hama-helmistä neliönmuotoiselle alustalle sinisen disketin, kuumensin sen silitysraudalla tiiviiksi ja pidin painossa kirjan alla jonkin aikaa. Kyllähän siitä tuli nostalgisen veikeä lasinalunen tietokonetyöläiselle! 


Näitä helppoja ja hauskoja lasinalusia voisi tehdä erilaisissa väreissä ja antaa vaikka pieneksi lahjaksi omallakin työpaikalla. 


lauantai 26. elokuuta 2017

Nyt juhlitaan -kortti

Ostin kesällä erilaisia pikkuleimasimia, joista löytyi kiva viirileimasin. Ajattelin koittaa, miltä kortissa näyttäisi leimasimella tehty lippunaru. Siitä tuli ihan hauska, vaikka liput eivät aivan suorassa olleetkaan leimaamisen jälkeen. Pelkkä lippunaru ei kuitenkaan korttia mielestäni tarpeeksi koristanut, joten lisäsin leimaamalla iloiset apinat juhlimaan lippujen alle. Liimasin harmaaseen korttipohjaan sävyihin sopivan välipaperin ja vasta sen päälle harmaan leimatun paperin. Kortista tuli mielestäni erittäin iloinen tervehdys juhliin vietäväksi ja se oli varsin helppo valmistaa leimasinten avulla.


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kutsukortti kastejuhlaan

Tein ensimmäisen lapseni kastejuhlaan kortin, johon halusin yhdistää kuvan lapseni pienistä jaloista. Liimasin pitkittäiseen valkoiseen korttipohjaan vaaleanpunaisen pitsikoristeen tuomaan haluamaani väriä kutsuun, sillä muuten käyttämäni värit olivat musta ja valkoinen. Pitsikoristeen päälle vasemmalle puolelle korttia kiinnitin kohoteipeillä valkoiselle paperille liimatun mustavalkoisen valokuvan. Oikealle puolelle korttia liimasin valkoiselle paperille tulostetun kutsu-sanan. Sekä valokuvan taustapaperin että kutsupaperin reunat tuputin mustalla.



Toisen lapsen saatuani päätin tehdä hänellekin samantyylisen kastekutsukortin. Vaihdoin pitsikoristeen leveäksi nauhaksi ja liimasin valkoiselle paperille mustavalkoisen kuvan hänen pienistä jaloista. Molempiin kortteihin sisäpuolelle liimasin päälipuolen nauhan kanssa samansävyiselle paperille tulostetun runon ja kutsun.



Molempien lapsieni kastejuhlan jälkeen lähetin kutsukortissa käytetyillä sävyillä tehdyt kiitoskortit. Niissä liimasin valkoiselle pohjalle värikuvan lapsesta kastemekossa ja kiinnitin sen värillisen nauhan päälle kohoteipillä. Kuvan alle liimasin valkoiselle paperille tulostetun kiitos-sanan. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Sydämellisesti onnea

Näin netissä kauan aikaa sitten kortin, johon oli kuvioleikkurilla leikattu sydämiä ja kiinnitetty ne korttiin hauskasti päällekkäin. Halusin kokeilla samankaltaisen kortin tekemistä, vaikka sydänkuvioleikkurini ei ollutkaan oikean kokoinen samanlaisen kortin tekemistä varten. Leikkasin kuitenkin valkoisesta kartongista yhdeksän sydäntä kuvioleikkurilla ja lisäksi yhden punaisen sydämen. Liimasin sydämet kohoteipillä valkoiselle korttipohjalle niin, että niiden määrä kasvoi riveittäin ylhäältä lähtien. Viimeiseksi liimasin punaisen sydämen. Lopuksi kirjoitin korttiin onnea-tekstin ja pyöristin kortin alaosan reunat reunakuvioleikkurilla. Näkemäni mallikortti oli mielestäni kauniimpi, sillä siinä oli useampia rivejä sydämiä, sillä ne olivat pienempiä. Omasta versiostakin toki tuli oikein hauska ja sydämen väriä vaihtamalla siihen voisi hyvin saada hieman erilaisen tunnelman.


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Perhoskortit

Tähän perhoskorttiin löysin idean netistä ja muuntelin sitä sopivaksi omille materiaaleilleni sekä Big Shot -leikkurin stansseilleni. Liimasin harmaalle pystykorttipohjalle neljä valkoista koristeympyrää, joiden päälle liimasin vielä harmaat ympyrät. Harmaiden ympyröiden reunat koristelin pienillä katkoviivoilla ja keskelle kiinnitin kuvioleikkurilla tekemäni perhoset. Kortin alaosaan liimasin suoran koristepaperisuikaleen ja sen päälle Big Shot -leikkurilla tekemäni harmaan koristepaperin. Tähän koristepaperiin kirjoitin onnea-tekstin ja reunustin vielä reunat pienillä katkoviivoilla. Toisen kortin onnittelupaperin sekä pyöreät harmaat paperit kiinnitin kohoteipillä ja toisen liimaamalla.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Kakkukortti

Ideaa sukulaistytön kolmevuotiskorttiin netistä etsiskellessäni löysin kauniin kakkukortin, johon saisi hauskasti kiinnitettyä kynttilöitä synttärisankarin iän verran. Päätin koittaa, saisiko samantyylisellä idealla tehtyä vaaleanpunaisista värisävyistä pitävälle tytölle sopivaa korttia. Otin pohjaksi tavallisen taitetun kortin, jonka leikkasin kakun muotoon. Jätin kortin taitoksen kiinni kakun alaosasta. Seuraavaksi lähdin tekemään kynttilöitä, jotka liimasin kakun päälikerrokseen. Leikkasin vielä kakun molemmille kerroksille kermavaahtopäällisen ja liimasin ne paikoilleen. Kortista tuli mielestäni oikein kiva ja siitä on helppo tehdä tarvittaessa erivärisiä versioita. 


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Origamitulppaanikortit

Innostuin tekemään tulppaaneja origamipapereista taittelemalla, kun löysin netistä muutaman hyvän sekä helpon taitteluohjeen. Toisessa ohjeessa oli varsin yksinkertainen taittelumalli vain tulppaanin kukkaosalle. Taittelin ohjeen mukaan kukkia vaaleanpunaisesta origamipaperista ja liimasin niihin vihreistä paperisuikaleista varret. Kukat varsineen liimasin valkoiselle kartongille kimpuksi ja lopuksi lisäsin kimppuun kauniin vaaleanpunaisen rusetin. Valkoisen kartongin taakse liimasin vielä vaaleanpunaista paperia. Tämän tulppaanikimpun voisi antaa vaikka äitienpäiväkorttina äidille. 

Toinen taitteluohje oli sekä kukalle että varrelle. Tein muutaman tulppaanin ohjeen mukaan origamipapereista ja niistä tuli erittäin kauniita koristeita esimerkiksi ikkunalaudalle tai pöydälle laitettavaksi. Näitäkin voisi hyvin antaa äitienpäivänä kortin tai kukkakimpun sijaan äidille. Kokeilin vielä tehdä yhdestä taittelemastani tulppaanista kortin. Liimasin tulppaanin varren niin, että se ei enää pysynyt auki. Sitten liimasin tulppaanin valkoiselle korttipohjalle ja kortti olikin kaikessa yksinkertaisuudessaan valmis.


Rakkaat onnittelut -kortti

Tein äitini syntymäpäivää varten uudenlaisen sydänkortin kohokuviointitaskulla tehdyn valkoisen sydänpaperin ympärille. Tulostin ensimmäiseksi valkoisen korttipohjan alaosaan tietokoneella Rakkaat onnittelut -tekstin ja taitoin sen oikeanlaiseen muotoon. Seeeuraavaksi liimasin sydänpaperin korttipohjan yläosaan ja peitin paperin rajakohdan liimaamalla siihen pieniä kuvioleikkurilla leikkaamiani punertavia sydämiä. Lopuksi kiinnitin kortin yläosaan vaaleanpunaisen nauhan rusettineen. 

Tätä yksinkertaisen kaunista korttimallia voisi myös hyvin käyttää lähestyvänä äitienpäivänä muuttamalla vain hieman alareunan onnittelutekstiä.


Ilmapallokortit

Tein ilmapallokorttikokeilun, jossa liimasin ilmapalloihin pienet narut ja kiinnitin ne nipuksi kortin alareunaan. Nipun liimauskohdan peitin pienellä palalla koristeteippiä. Ilmapallot kiinnitin kortin yläreunaan kohoteipeillä. Lopuksi kirjoitin kortin tyhjään alareunaan onnea-tekstin. Taas yksi helppo tapa tehdä onnittelukortti ilmapallokuvioleikkuria käyttäen.


torstai 27. huhtikuuta 2017

Kortti äidille

Äidille on mukava askarrella itse kortti, vaikka aika ei aina tunnu itsetehdyn kortin valmistamiseen riittävän. Tämän äitienpäiväkortin tekeminen ei kuitenkaan vie paljoa aikaa eikä kaapista tarvitse tätä korttia varten löytyä erikoisia materiaaleja. Liimasin vaalean korttipohjan päälle palan vaaleanruskeaa lahjapaperia ja päälle vielä palan kultaista paperia. Aikakauslehdistä leikkasin onnittelutekstiin kirjaimet ja liimasin ne kultapaperin päälle. Korttipohjan sekä koristepapereiden väriä vaihtelemalla saa kortille helposti luotua erilaisia tunnelmia ja siitä saa tehtyä juuri oikeanlaisen omalle äidille.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kortti 18-vuotiaalle

Kummilapseni täytti kahdeksantoista vuotta ja halusin tehdä hänelle ison kortin, jonka sisälle voisin liimata joitakin kuvia niistä hetkistä, joita olen hänen kanssaan saanut täysikäisyyteen matkatessa viettää. 

Taitoin ensimmäiseksi mustasta kartongista ison korttipohjan ja koristin sen kauniilla höyhenkartongilla. Päälle liimasin vielä valkoiselle paksummalle paperille tulostamani onnittelu- ja numerolaput, joiden reunat olin tuputtanut mustalla värillä. Kortti valmistui nopeasti ja sainkin keskittyä enemmän sen sisälle kiinnittämiini sivuihin ja niihin tuleviin muistoihin. 


torstai 30. maaliskuuta 2017

Pääsiäispurnukat

Olen tehnyt aikaisemmin eläinkoristeisia säilytyspurkkeja valkoista spraymaalia ja erilaisia eläinhahmoja käyttäen. Tällä kertaa halusin tehdä sukulaislapsille pääsiäistervehdykseksi purnukat, jotka voisi käyttää munien syömisen jälkeen säilytyspurkkina omille pienille aarteille. 

Ensiksi liimasin säästämieni hillopurkkien kansiin muoviset puput. Kun liimaus oli kuivunut kunnolla, maalasin ne mahdollisimman tasaisesti muutamaan kertaan keltaisella spraymaalilla. Sitten vain piti odotella, että kannet kuivuivat. Laitoin lasipurnukat täyteen pieniä suklaamunia ja kiinnitin niihin narulla pienet höyhenkortit, joihin olin kirjoittanut pääsiäistervehdykseni. Lisäsin mukaan vielä keltaisen höyhenen ja niin iloisen väriset purnukat olivat valmiit lapsille annettavaksi. 


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pieni kuppikakkukortti

Löysin ihanan mallin pienen kuppikakkukortin tekemistä varten ja täytyihän sitä päästä koittamaan omilla materiaaleilla. Ensimmäiseksi leikkasin taitetulle kartongille piirtämäni kuppikakun kortin pohjaksi. Korttipohjan päälle liimasin kuviopapereista kuppikakulle pohjapaperin sekä päällisen. Viimeistelin kortin tuputtamalla reunat ruskealla värillä ja lisäämällä pienen rusetin kuppikakun päälle koristeeksi. 


tiistai 28. helmikuuta 2017

Runokortti

Tein nopean runokortin appeni syntymäpäivää varten. Aloitin kortin tekemisen liimaamalla kartonkiseen korttipohjaan kukkakuviollisen pohjapaperin. Tämän jälkeen tulostin pienen runon valkoiselle paperille ja kiinnitin sen kartonkipaperiin. Liimasin kartonkipaperin vielä kuviopaperin alaosaan. Viimeistelin kortin liimaamalla siihen pieniä koristehelmiä.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväkukka

Tein ystävänpäiväkahvitusta varten töihin muutamasta koivun oksasta ystävänpäiväkukan kahvipöytää kaunistamaan. Kukan tekeminen oli varsin yksinkertaista. Leikkasin sydänkuvioleikkureilla vaaleanpunaisesta paperista sydämiä, jotka liimasin oksiin molemmin puolin koristeeksi. Tämän voisi hyvin tehdä myös kesäpöydän koristeeksi liimaamalla kesäisiin oksiin kukkasen muotoisia papereita. Täytyykin muistaa kokeilla kesällä!


Sydänkortti jalanjäljillä

Olen nähnyt netin askartelusivuja selaillessani monessa erilaisessa mallissa käytettävän painettuja lapsen jalanjälkiä sydämenmuotoisessa kortissa. Tänä ystävänpäivänä ajattelin tehdä taaperoni kanssa oman version jalanjälkikortista. 

Ensimmäiseksi värjäsimme innokkaan apulaiseni jalanpohjat punaisella sormivärillä ja painoimme jalanjäljet sydämen muotoon valkoiselle taustapaperille. Jälkien kuivuttua leikkasin valkoisen paperin sydämen muotoon ja liimasin sen punaiselle kartongille. Lopuksi leikkasin myös kartongin sydämen muotoon. Näin helposti syntyi persoonallinen sydänkortti annettavaksi vaikka isovanhemmille ystävänpäivänä.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Punainen sydänkortti

Tein joskus kokeiluja, miten sormivärin ja telan kanssa voisi saada aikaan silkkipaperille painojäljen ja sain tulokseksi ihan onnistuneita pieniä töitä. Ajattelin, että näitä painotöitä voisi käyttää vaikka kortin tekemiseen ja ystävänpäivän lähestyessä valitsinkin tekemäni sydänaiheisen painokuvan. Liimasin silkkipaperin punaiselle silkkipaperia isommalle kartongille ja punaisen kartongin vielä valkoiselle vähän isommalle kartongille. Liimasin valkoisen kartongin lopuksi punaiselle korttipohjalle ja punainen sydänkortti olikin valmis. 


maanantai 30. tammikuuta 2017

Magneettisana

Löysin ulkomaanmatkallani askartelukaupasta puisia Scrabblen kirjainmerkkejä ja pieniä magneettitarrapaloja. Liimasin magneetit kirjainmerkkien taakse ja kiinnitin ne jääkaapin oveen koristeeksi. Jos löytäisin myös Suomesta samoja puisia merkkejä, voisin tehdä erilaisia magneettisanoja lahjaksi tai käyttää niitä korttien koristamiseen. Näin ystävänpäivän lähestyessä olisi hauska tehdä magneettisanasta pieni paketti ystävälle tai omalle rakkaalle. Täytyykin kysellä kirjainmerkkejä seuraavalla kerralla, kun menen askarteluliikkeeseen. 



lauantai 28. tammikuuta 2017

Lastenvaunukortit

Ystäväpiirin vauvauutiset saivat minut etsiskelemään netistä ideaa vauvakortteja varten. Löysin hauskan tavan tehdä lastenvaunnut ja ajattelin rakentaa kortit niiden ympärille. Aloitin vaunujen tekemisen piirtämällä kuviolliseen paperiin ympyrän. Leikkasin ympyrän kuviosaksilla, jotta vaunuista tulisi hieman koristeellisemmat. Tämän jälkeen leikkasin normaaleilla saksilla ympyrästä pois pienen sektorin. Koristelin näin syntyneen vaunun kopan reunat ja lisäsin vaunuihin pyörät. Vaunut kiinnitin kohoteipillä valkoiselle pohjalle, jonka taas liimasin vielä kuviopaperin päälle. Kortin reunoihin kiinnitin vielä kohoteipillä pienet kuvioleikkurilla tehdyt kukkaset. Koska ystäväpiiriini on syntynyt sekä tyttö- että poikavauva, tein kortit kahdesta eri värimaailmasta.