Leivoin hyvissä ajoissa ennen joulua pipareita tyttäreni kanssa ja tein silloin muutaman piparikokeilun, joista halusin myöhemmin tehdä kuusenkoristeita. Tein muutamat sydän- ja tähtipiparit niin, että tein isojen piparien sisälle pienillä muoteilla samanmuotoiset kolot.
Joulukiireessä piparikokeiluni unohtuivat koristeltujen pipareiden rasiaan ja ehdin ne sieltä kaivaa vasta eilen. Koska piparit oli tehty kuusenkoristeeksi, päätin saattaa työn kuitenkin loppuun, vaikka aatto olikin jo ohi. Lisäsin kaikkiin pipareihin punaisesta nauhasta tehdyn rusetin sekä ripustusnarun. Valmiit piparikoristeet löysivät vielä tapaninpäivänä oikein sopivat paikat kuusesta.
Jos ensi vuonna muistaisi tehdä piparikuusenkoristeet ajoissa valmiiksi, voisi niistä tehdä myös kauniita pieniä lahjoja joulukorttien mukana annettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti