lauantai 6. lokakuuta 2018

Kruunukortti

Tänä vuonna tyttäreni halusi pitää ensimmäiset kaverisynttärinsä ja valitsi  niihin prinsessateeman. Niinpä tein teemaan sopivan onnittelukortin hänelle. Etsin ensin netistä kruunumallin, jonka avulla leikkasin kimaltelevasta kultakartongista kruunun. Liimasin sen violetille kartongille ja piirsin kultaisen kruunun mukaan ääriviivat hieman isommalle kruunulle. Kruunun leikattuani piirsin vielä violetille kartongille numeron neljä, leikkasin ja liimasin sen kruunun keskelle. Näin näppärästi valmistui kortti neljävuotiaalle prinsessalleni hänen lempiväriään violettia käyttäen.


Teimme tyttäreni kanssa yhdessä kutsukortit kaverisynttäreille samalla kruunumallilla. Leikkasin kimaltelevasta kultakartongista kruunukortit, sillä kohta neljävuotiaan kärsivällisyys ei siihen tällä kertaa riittänyt. Koristelu ja kutsun osittainen kirjoittaminen jäikin sitten hänen tehtäväksi. Ja voi sitä riemua, kun sai laittaa valmiit synttärkutsut kirjekuoreen ja viedä ne kaverien postilaatikkoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti