sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Pienempi taskukortti

Tein yhden kummilapseni syntymäpäiväkortiksi taskukortin hieman samaan tyyliin kuin aikaisemmin tein kukallisen taskukortin. Tällä kertaa tein kortin kuitenkin pystysuunnassa ja A6-korttikoossa. Aloitin kortin tekemisen taittamalla A4-kokoisen paksumman paperin kolmeen osaan ja leikkaamalla kortin A6-korkeuteen. Oikean reunan taitoksesta leikkasin vinosti osan pois ja kiinnitin sen alareunasta sekä pienestä sivureunasta kiinni kortin keskiosaan. 

Seuraavaksi leikkasin korttipohjan sävyihin sopivasta kuviopaperista kortin sisällä olevaan vinoon taskutaitokseen sopivan palasen sekä kortin kanteen sopivan palasen ja kiinnitin ne. Kortin kanteen kiinnitin vielä ympyräkuvioleikkurilla leikkaamani pyöreän korttipohjan kanssa samanvärisen paperin ja siihen taas liimasin pyöreän Paljon onnea -tarran.




Rahalahjakortti

Kummilapset alkavat olemaan enimmäkseen siinä iässä, että heidän lahjansa tulee annettua joko lahjakorttina tai rahana. Tämän takia tein taas yhden onnittelukortin, jonka taitokseen saa sujauttaa rahalahjan.

Aloitin tekemään korttia ottamalla ensin hieman paksumpaa kuvioitua paperia, jonka taitoin kolmeen osaan niin, että keskimmäinen osa oli reunimmaisia osia selkeästi leveämpi. Sen jälkeen taitoin paperin alareunasta noin sentin suikaleen, jonka leikkasin kapeammista sivutaitoksista pois. Keskimmäisen osan taitoksesta leikkasin vain pienet palat vinosti pois, jotta sen liimaaminen olisi helpompaa. Tämän jälkeen taitoin alaosan suikaleen ylös, laitoin siihen liimaa ja käänsin toisen taitoksen sen päälle. Jälkimmäisen taitoksen kiinnittämisessä lisäsin liimaa vielä jo kiinnitetyn taitoksen reunaan ja myös kiinnitettävän taitoksen reunaan.

Kuviopaperista valmistuneen kuoren yläreunaan painoin ympyräkuvioleikkurilla kaarevan kolon, josta kuoreen saa sujautettua lahjakorttiosan. Kiinnitin kuoren ympäri vielä valkoista nauhaa. Nauhan päälle kuoren pääliosaan kiinnitin ympyräkuvioleikkurilla leikkaamani värillisen paperin, johon kiinnitin vielä pyöreän Paljon onnea -tarran.

Kuoren sisälle tein värillisestä paksummasta paperista korttipohjan, jonka alareunaan käänsin reilun sentin korkuisen käänteen. Liimasin korttipohjaan lisäksi valkoisen paperin ja sitten kiinnitin käänteen reunoistaan korttipohjaan kiinni. Lopuksi painoin vielä hopeisen Paljon onnea -tekstin leimasimen avulla kortin yläreunaan.