perjantai 30. tammikuuta 2026

Panta paksusta langasta

Tein tyttärelleni hänen toiveensa mukaan pannan paksusta ja pehmeästä vaaleanpunaisesta langasta, josta olen tehnyt hänelle aikaisemmin hiuslenkkejä. Löysin netistä kivan (englanninkielisen) videollisen ohjeen, jonka avulla panta oli todella helppo tehdä. 

Panta virkattiin aloituksen jälkeen puolipylväillä, joten tekeminen oli helppoa ja nopeaa varsinkin paksulla langalla. Lopuksi virkatun kappaleen päät ommeltiin kiinni toisiinsa taitettuina niin, että pantaan muodostui kiva taitois.


Lankamateriaalista johtuen huomasimme käytössä, että panta venyi jonkin verran, joten pantaa tehdessä kannattaa ottaa tämä huomioon. 


keskiviikko 7. tammikuuta 2026

Kukallinen syntymäpäiväkortti

Tein kummitytölleni pirteän värisen kukallisen syntymäpäiväkortin. Aloitin kortin tekemisen valitsemalla kukallisen kuviopaperin, jonka taakse kiinnitin vihreän taustapaperin ja sen taakse vielä harmaan taustapaperin. Nämä kiinnitin lopuksi pinkkiin korttipohjaan. 

Seuraavaksi leikkasin pinkistä paperista suikaleen, johon leimasin harmaalla Paljon onnea -tekstin ja liimasin sen kortin keskiosaan paperien päälle. Sitten leikkasin Big Shot -kuvioleikkurilla kaksi pinkkiä kukkaa ja liimasin ne keskeltä limittäin toistensa päälle. Kukan keskelle kiinnitin pyöreän koristetarran keskiöksi ja liimasin sen pinkin paperin reunaan. Leikkasin kuvioleikkurilla vielä kukalle lehdet ja liimasin ne lähtemään kukan alta kortin ylä- sekä alareunaa kohden.