Tein vielä yhden taskullisen syntymäpäiväkortin, jonka annan miehelleni. Tähän taskukorttiin ei ole tarkoitus laittaa lahjakorttia vaan korttiin muodostuvaan taskuun sujautetaan erikseen tehty onnittelukortti.
Aloitin kortin tekemisen leikkaamalla värillisestä paksummasta paperista korttipohjan. Seuraavaksi leikkasin korttipohjan sävyyn sopivasta kuviopaperista kaksi kolmiota, jotka olivat leveydeltään hieman korttipohjaa pienempiä ja toistensa peilikuvat. Laitoin niiden suorakulmassa oleviin reunoihin liimaa ja liimasin ensin toisen kortin alaosaa sekä toista reunaa seuraillen ja sitten tein toiselle saman mutta peilikuvana.
Seuraavaksi leimasin valkoiselle paperille Paljon onnea -tekstin ja kiinnitin paperin korttipohjan kanssa saman väriseen paperiin. Tämän liimasin kolmioiden päälle kortin keskelle. Lopuksi tein onnittelukortin valkoisesta paksummasta paperista. Leikkasin sen niin, että se sujahti mahdollisimman vaivattomasti kolmioiden muodostamaan taskuun. Valkoisen paperin yläkulmaan kiinnitin vielä kuviopaperia ja tein siihen rei'ittäjällä reiän. Reikään sujautin valkoisesta nauhasta pienen koristeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti