lauantai 14. maaliskuuta 2020

Virkattu tiskirätti bambulangasta

Löysin lankamessuilta Fiberlady-merkkistä lankaa, joka oli 70 % bambua ja 30 % puuvillaa ja pääsin koittamaan sillä uuden tiskirätin virkkaamista. Tällä kertaa halusin tehdä ohuemman tirskirätin ja valitsin malliksi Prinsessajuttu-blogista löytyvän yksinkertaisen virkatun tiskirätin ohjeen pienellä sydänkuviolla. Koska halusin pienen tiskirätin, vähensin ketjusilmukoiden määrää heti kymmenellä, mutta muuten seurasin blogin ohjetta normaalisti.


Tiskirätistä tuli edelleen mielestäni turhan iso, joten olisin hyvin voinut pienentää mallia myös molemmista reunoista. Sydänkuvio on mielestäni kaunis, mutta tiskirätin ollessa käytössä tai roikkumassa se ei luonnollisesti kuitenkaan näy. Tämä malli oli mielestäni edellistä kokeiluani parempi, sillä siitä ei tullut niin paksu kuin ja siksi sitä on miellyttävämpi käyttää. Luulen kuitenkin, että jatkan vielä minulle täydellisen tiskirättimallin etsimistä...

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Heppakortti

Tyttäreni sai kutsun heppasynttäreille, joten teimme synttärionnitteluja varten heppakortin. Katsoimme yhdessä mallin, jonka mukaan piirsin korttiin tarvittavat palat tyttäreni valitsemille papereille. Hän leikkasi ja liimasi osat kiinni toisiinsa ja valmiin hepan vielä kiinni valitsemaansa korttipohjaan. 

Tämän kortin tekeminen kävi varsin kätevästi ja mikä mukavinta, tytär saa antaa itsetehdyn kortin ystävälleen!


tiistai 25. helmikuuta 2020

Virkattu tiskirätti puuvillalangasta

Olen käyttänyt jo monta vuotta Kiertin ihania bambuisia tiskirättejä niiden ekologisuuden sekä kätevyyden takia. Tällä hetkellä minulla on käytössäni niitä vain kaksi ja olen huomannut sen olevan aivan liian vähän. Toinen on usein vielä pyykkikopassa, kun toinen pitäisi jo laittaa pesuun. Asun tällä hetkellä paikassa, jonne en saa helposti hankittua uusia Kiertin rättejä enkä ole myöskään täältä löytänyt vastaavia tuotteita. Siksipä lähdin miettimään, voisinko itse tehdä ekologisen tiskirätin täältä löytyvillä materiaaleilla.

Löysin netistä todella paljon erilaisia virkkausohjeita kauniille tiskiräteille ja päätin tehdä kokeiluun yhden. Ostin harmaata Sugar'n Cream -puuvillalankaa ja lähdin kokeilemaan löytämäni ohjeen sekä ohjevideon avulla tiskirätin virkkaamista. Virkkaaminen onnistui näppärästi ohjevideon avulla ja tiskirätti oli nopeasti valmis. 


Tiskirätistä tuli mielestäni kaunis, vaikka kädenjälkeni ei ole harjaantunut vielä kovin tasaiseksi. Tosin huomasin jo heti rättiä tehdessäni, että siitä tulisi aika iso, mutta otin sen valmistuttua kuitenkin koekäyttöön. Ja kyllä se osoittautuikin hieman turhan isoksi käytössä. Mielestäni tiskirättiä on parempi käyttää, jos se on vähän pienempi ja myös ohuempi. Puuvillalankaisen tiskirätin kuivuminen oli mielestäni myös liian hidasta ja päätinkin pestä sen muuhun käyttöön. Paksuutensa takia se toimii nyt hyvin pannulappuna.


Käytyäni paikallisilla lankamessuilla löysin uutta lankaa, joka on valmistettu bambusta ja puuvillasta. Aionkin nyt tehdä sen kanssa uuden tiskirättikokeilun ja tällä kertaa teen tiskirätistä myös pienemmän. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Sydänkehykset

Etsiskelin ideoita ystävänpäiväaskarteluihin netistä ja näin jäätelötikuista tehdyn valokuvakehyksen. Halusin koittaa tehdä omanlaisen version kehyksistä ja ajattelin, että saisin tyttärestäni askarteluseuraa. Tällä kertaa hän ei innostunut, joten tein oman kokeilun ensin. 

Maalasin kuusi jäätelötikkua molemmilta puolilta vaaleanpunaiseksi ja niiden kuivuttua liimasin niistä kehykset. Laitoin kaksi tikuista pystyyn reunoille ja niiden päälle liimasin vaakatasossa kaksi tikkua ylös sekä alas. Liimausten kuivuttua koristelin kehykset muutamalla tarralla ja kiinnitin kehyksen taakse magneettisuikaleet, jotta ne voisi kiinnittää vaikka jääkaapin oveen.



Kehyksiä tehdessäni tyttäreni alkoi kiinnostumaan niiden tekemisestä ja mietti, että hän voisi antaa kehykset ystävälleen lahjaksi kuvan kera. Sehän olisikin varsin hauska idea, kuva ystävistä suloisessa kehyksessä tuo varmasti hyvän mielen lahjan saajalle ystävänpäivänä.

tiistai 4. helmikuuta 2020

Virkattu pipo

Innostuin pitkästä aikaa virkkaamaan jotakin hyödyllistä ja silmiini osui helpon virkatun pipon ohje (sekä selkeä ohjevideo), joten päätin kokeilla sen tekemistä. Löysin lankalaatikostani vain yhden vajaan kerän lankaa, jonka värisen pipon halusin tehdä eikä se ollut yhtä paksua kuin ohjeessa. Olin kuitenkin päättänyt alkaa tehdä pipoa, joten aloitin tekemisen liian ohuella langalla ja liian pienellä koukulla.

Pipon tekeminen oli helppoa ohjevideon avulla ja pian minulla oli kasassa lapsen päähän sopivaan pipoon tarvittava virkattu nelikulmio. Ommeltuani pipon kokoon minulta loppui lanka enkä voinut tehdä samasta langasta tupsua pipoon. Päätin tilata netin kautta tekoturkistupsuja, joiden saavuttua sain vihdoin viimeistellä pipon ompelemalla tekoturkistupsun kiinni.


Tekemästäni piposta tuli pienempi kuin ohjeen piposta, mutta se sopi oikein hyvin kaksivuotiaan poikani päähän, jolle sen olin ajatellutkin tehdä. 


Nyt kun vielä pääsisi lankoja ostamaan, niin voisi tehdä näitä söpöjä pipoja lisää! Tai ehkä innostun seuraavaksi koittamaan jotain muuta kuin pipon tekemistä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Perhoskortti ystävälle

Ystävänpäivän lähestyessä aloitan taas muutamien korttikokeilujen tekemisen. Tämän Perhoskortin tein vaaleanpunaisissa sävyissä käyttämäni tarran värin takia, mutta yhtä hyvin kortin voisi tehdä toisenlaisella sävymaailmalla. Kortti oli helppo tehdä ja niitä voisi hyvin tehdä muutaman lisää ystäville lähetettäväksi.

Aloitin kortin tekemisen kiinnittämällä vaaleanpunaiselle korttipohjalle palan koristepaperia, jonka päälle liimasin pienen kakkupaperin kääntäen sen osin kortin toiselle puolelle. Kakkupaperin päälle kiinnitin Big Shot -kuvioleikkurilla leikkaamani perhosen sekä Ystävälle-tarran. Lopuksi koristelin kortin muutamalla valkoisella koristehelmellä.


tiistai 7. tammikuuta 2020

Lisää kynätelineitä kahvipurkeista

Viime syksynä tein lastenhuoneeseen jo yhden kynätelineen peltisestä kahvipurkista ja nyt olen saanut peltipurkkeja kaksi lisää. Poistin ensimmäiseksi purkeista etiketit, joiden  mittojen mukaan sain leikattua kuviopapereista sopivat palaset molempiin purkkeihin. Lopuksi kiinnitin paperit liimalla purkkeihin.


Lapset saivat huoneeseensa yhden kynätelineen lisää ja toisesta uudesta purkista tein itselleni kynätelineen.